Neljänolla – osa 8: Olipa kerran kesä
Joulukuu vetelee jo viimeisiään, saunan jälkeen avaan lahjapaketista saamani päiväkirjan kannen. Sen paksuun pahviin on painettu iso hampurilaisen kuva. Sellainen, jota ei näillä tienoilla tarjota kuin korkeintaan yhdessä ravintolassa.
Olen ehkä pyytänyt päiväkirjaa joululahjaksi, ehkä se on vain annettu minulle. Koskematon kirja on pyörinyt pöydällä muutaman päivän. Nyt koen olevan oikea hetki painaa kynän sininen kärki sen puhtaille sivuille, asetella 10-vuotiaan harakanvarpaita viivoille.
Kirjoitan ensimmäiselle sivulle viikonpäivän ja päivämäärän. Niiden alle asettelen tarkoin juuri hetki sitten lauteilla oivaltamani ajatuksen; ”Isona minäkin juon saunassa kaljaa kuten isä. Tai en juo kaljaa, mutta vissyä.” Muuta sanottavaa ei tänään ole.
Päätän jatkaa tapahtumien kirjaamista seuraavana päivänä. Sitä päivää ei kuitenkaan koskaan tule, sillä ehkä en koe mitään kertomisen arvoista, ehkä unohdan koko päiväkirjan. Ajan saatossa yhden merkinnän päiväkirja katoaa, kulkeutuu viimeistään kotoa muuttaessani kaatopaikalle.
Seuraavan kerran päätän pitää päiväkirjaa kymmenen vuotta myöhemmin, loppuvuodesta 2002. Olen kahdenkymmenen ja odotamme esikoistamme. Tiedän, että nämä päivät pitää saada talteen. Kirjata kaikki nuorella iällä isäksi tulemisen tunteet — ilot ja pelot, ihmetykset ja epävarmuudet.
Onnistun tässä neljän päivän ajan. Koen jonkinlaista sisäistä häpeää kirjatessani ajatuksiani ylös, enkä juurikaan arvosta omia ajatuksiani. Pitkäjänteisyys, aloitettujen asioiden loppuun saattaminen on asia, jonka opin vasta varttuneemmalla iällä.
Tuon jälkeen olen kuitenkin useasti miettinyt, miten voisin taltioida tietyn ajanjakson. Samalla tavalla kuin mummuni, joka piti päiväkirjaa jokaisesta veneellä vietetystä kesästä aina toukokuusta 1994 syyskuuhun 2008. Nuo päiväkirjat hän lahjoitti muutama vuosi sitten minulle, ja ne ovat hyvässä tallessa kunniapaikalla työhuoneeni kirjahyllyissä. Selailen niitä toisinaan, sillä niissä on kesän tuntu.
Oikea hetki on nyt, kun takana on tasan 40 kesää. Kun olen jo kokenut lapsuuden loputtomat lomat, nuoruuden kiihkeät kesäyöt, lapsiperheen loma-arjen ja -matkat. Nyt kun kaikki tuo alkaa olla takanapäin, mitä kesään enää jää?
Mitkä asiat täyttävät päiväni, osaanko oikeasti irtautua lomalla kaikesta? Miten Laiturin päässä poutapilvet -näytelmä rakentuu lopulliseen muotoonsa, miten se toimii yleisön edessä? Löydänkö taas vuoden luovimman ajan taian, jolloin taon tekstejä vimmaisella voimalla?
Päiväkirjat ovat henkilökohtaisia kohtaamisia oman itsensä kanssa. Sitä ne ovat nytkin, mutta koska kirjoitan ajatuksiani auki muutenkin hyvin avoimesti, voin yhtä hyvin julkaista kesäpäivien kulun myös nettisivuillani.
Ehkä joku lukee, ehkä ei, mutta kirjoitan nyt ainakin ensisijaisesti asiat itselleni muistiin. Julkaisen tasaisin väliajoin tähän alle menneeltä viikolta muistiin tarttuneet ja kirjaamani asiat. Pääset lukemaan niitä klikkaamalla kyseistä ajanjaksoa.
LUE OLIPA KERRAN KESÄ -PÄIVÄKIRJAA:
Osa 1: Ajanjakso 1.-4.6.2023
Osa 2: Ajanjakso 5.-12.6.2023