Marko Östman
  • Etusivu.
  • Uutiset.
  • Arjen pienet.
  • Neljänolla
  • Viiden polven vedet.
  • Rakkauskirjeitä.
  • Media.
  • Kontakti.
Etusivu.

Uutiset.

Mitä kuuluu, mitä tapahtuu? Blogin viimeisimmät kuulumiset sekä hajanaiset ajatukset ajankohtaisista aiheista löydät täältä.  Lue lisää

27.1.2023 20:19
Etusivu.

Arjen pienet.

Rumputulta niistä arjen pienistä asioista.  Lue lisää

2.9.2022 17:38
Etusivu.

Viiden polven vedet.

Kesä on tuhansien tarinoiden aikaa. Uusia syntyy ja vanhoja muistellaan. Faktaa ja fiktiota yhdistelevä Viiden polven vedet  tarjoilee tuokio…  Lue lisää

17.6.2019 18:09
Etusivu.

Tervetuloa.

Pieni askel ihmiskunnalle, suuri minulle, vierähti vain vaivaiset seitsemisen vuotta siitä hetkestä, kun ensimmäistä kertaa joku ehdotti te…  Lue lisää

16.12.2018 00:02

Arjen pienet: Lupaukset. 🥂✨

Tervetuloa uusi vuosi, jonka kirjoitan väärin vähintään seuraavat kolme kuukautta. Tervetuloa tammikuun puoliväliin asti kantavat lupaukset terveellisistä elämäntavoista sekä sokeasta lähimmäisen rakkaudesta.

Henkilökohtaisesti lupaan olla inan ilkeämpi niille, jotka sen omalla käytöksellään ansaitsevat. Tahditon tahdittomille, tyly tylyille, asiaton asiattomia ja välinpitämätön välinpitämättömiä kohtaan. Ylenkatsovia yritän ymmärtää entistäkin vähemmän.

Olen kohtelias kohteliaille, tasa-arvoinen tasa-arvoisille. Pidän edelleen oven…

Näytä lisää

Arjen pienet: Lupaukset. 🥂✨

Tervetuloa uusi vuosi, jonka kirjoitan väärin vähintään seuraavat kolme kuukautta. Tervetuloa tammikuun puoliväliin asti kantavat lupaukset terveellisistä elämäntavoista sekä sokeasta lähimmäisen rakkaudesta.

Henkilökohtaisesti lupaan olla inan ilkeämpi niille, jotka sen omalla käytöksellään ansaitsevat. Tahditon tahdittomille, tyly tylyille, asiaton asiattomia ja välinpitämätön välinpitämättömiä kohtaan. Ylenkatsovia yritän ymmärtää entistäkin vähemmän.

Olen kohtelias kohteliaille, tasa-arvoinen tasa-arvoisille. Pidän edelleen oven auki vanhemmalle väelle, annan tietä ja tilaa niitä tarvitseville. Käytän portaita, sillä joku toinen saattaa sillä samalla sekunnilla todella tarvita hissiä.

Penkkipäivää vietän puistonpenkillä ja lenkkiä vedän lenkkimakkarana. Ruokavaliossa turvaudun tuttuun ja turvalliseen epäsäännölliseen ja epäterveelliseen. Fitness-lainaukset jätän edelleen omaan arvoonsa. Kyse ei edelleenkään ole tekosyistä, laiskuudesta eikä saamattomuudesta, vaan siitä yksinkertaisesta asiasta, että aika on rajallinen ja mielenkiinto muualla.

Luen enemmän, mutta harkitummin, kuuntelen ja havannoin, kiinnostun ja kaivan tietoa, sillä pidän edelleen enemmän arvojärjestyksestä, jossa aivot tulevat ennen timmiä takapuolta, turboahdettua hauista ja viivoittimella vedettyjä vatsalihaksia.

Totta kai pidän edelleen tiukalla otteella kiinni tyhmyydestäni. Nimittäin tupakanpolttoa tuskin lopetan. Eikä se kuulu naapurin Hanskille eikä Suomen hallitukselle. Asia koskee korkeintaan omaa ja hautausurakoitsijan lompakkoa.

Pysynen edelleen arjen askareisiin hieman liian epäkäytännöllisenä, mutta lupaan opetella tekemään ruskeankastikkeen, rommikolan ja jonkun pienen pintaremontin.

En etuile jonoissa tai käytä kyynärpäätaktiikkaa, vaikka tarjolla olisi kaksi ilmaista ämpäriä per talous, sillä minun kiireeni ei edelleenkään ole kenenkään muun kiirettä tärkeämpää. Opettelen kävelemään hiljaa, antamaan askeleille ja arjelle niiden ansaitsemaa aikaa, hymyilemään hyvässä seurassa. Puhallan ulos vanhaa ja vedän keuhkoihin uutta.

Tiedä sitten, voihan tässä olla lupaus ja ehkä toinenkin liikaa yhdelle vuodelle ja yhdelle miehelle, mutta jos aika loppuu kesken, voin ensitilassa luopua tavoitteistani ainakin ruskeankastikkeen suhteen.

✖️✖️✖️✖️✖️

Kiitos kaikille menneestä vuodesta 2022 ja onnellista uutta vuotta 2023!

✖️✖️✖️✖️✖️

#ArjenPienet

Marko Östman - Blogi
Marko Östman - Blogi Facebook

Arjen pienet: Jouluruuhkat. 🔕

Käsi ylös, minä olen niitä ihmisiä. Virheitä viikonlopun alla tehtävillä kauppareissuilla. Myönnän suosiolla, menetän malttini hetkessä.

Pää pamahtaa jo porteilla. Mummoihin, jotka hidastavat verkkaisella käynnillään koko käytävän mitan. Hyllyillä hitain liikkein asiaansa arpoviin epävarmoihin aikuisiin miehiin.

Ymmärrys ei riitä. Ei käytäväkujille kesken liikkeen pysähtyviin, ympäristöään huomioimattomiin, itsekeskeisiin ihmispareihin. Ei jaloissa sinne tänne sinkoileviin, kenkiään tuijotteleviin, vinkuviin…

Näytä lisää

Arjen pienet: Jouluruuhkat. 🔕

Käsi ylös, minä olen niitä ihmisiä. Virheitä viikonlopun alla tehtävillä kauppareissuilla. Myönnän suosiolla, menetän malttini hetkessä.

Pää pamahtaa jo porteilla. Mummoihin, jotka hidastavat verkkaisella käynnillään koko käytävän mitan. Hyllyillä hitain liikkein asiaansa arpoviin epävarmoihin aikuisiin miehiin.

Ymmärrys ei riitä. Ei käytäväkujille kesken liikkeen pysähtyviin, ympäristöään huomioimattomiin, itsekeskeisiin ihmispareihin. Ei jaloissa sinne tänne sinkoileviin, kenkiään tuijotteleviin, vinkuviin vapaan kasvatuksen palkintopellavapäihin.

Olen tahdikas, mutta pää on pumpattu täyteen raivoa. Kasvoillaan elämäänsä kyllästymisestä kertovan kassaneidin kärttyistä olemusta ja temppuilevaa korttikonetta kohtaan. Kassahihnalle hajoavaan jogurttipurkkiin. Tuulikaapissa tyhjää toimittaviin, toisiaan töniviin teini-ikäisiin.

Kaikki tämä korostuu ruuhka-aikoina. Perjantai-iltapäivisin, joulun pyhinä. Hiljaa, mutta samalla salakavalan hätäisesti hiipivän rauhan juhlan jokavuotinen juurruttaminen repii järjen päästä hiussuortuva kerrallaan. Hermot ovat aattoaamuna riekaleina. Palautuminen vie pyhäpäivistä kaikki kolme.

Parkkipaikalla paiskin ostoskassit takakonttiin, tönäisen kärryt koloonsa ja istun autoon huutamaan vaiti suoraa huutoa ja hakkaamaan rattia käsien sijaan puhtaalla raivolla.

Mutta mitä jos. Mitä jos kelaan askeleeni alkuun. Hetkeen jolloin astuin kaupan porteista sisään. Mitä jos.

Mitä jos se vanha rouva rollaattorinsa kanssa tekee parhaansa. Kulkee kaupungin läpi kauppaan, kasaa koriinsa enemmän kuin oikeasti jaksaisi edes kantaa. Maksaa kinkun, kalan ja valmisrosollin viimeisillä eläke-euroillaan. Kulkee kantamuksineen kolme tuntia pitkän pimeän tien takaisin kotiin. Tekee tämän kaiken vain sen varalta, että jos lapset lapsineen ehtisivät edes tänä jouluna. Edes hetkeksi. Siltä varalta on pöytä joka vuosi katettuna.

Mitä jos isä arpoo leluosastolla koko hyllyn mitalla sitä, mihin on loppujen lopuksi varaa. Arpoo mistä lapsi tykkää, mitä siltä jo löytyy. Tuntee kuinka vaikeaa on ostaa mitään sellaiselle, jonka on saanut tavata viimeksi viisi vuotta sitten synnytyssairaalassa. Haluaa pelata varman päälle, tehdä vaikutuksen jos siihen annetaankin vain yksi mahdollisuus.

Mitä jos käytävällä yhtäkkiä kärryjen jarrut kiinni lyövät vastaantulijat tapaavat toisensa vuosien jälkeen. Lapsuuden ystävät, sisarukset, serkukset, yhteisen ystävän eilen menettäneet.

Mitä jos tuo lettipäinen pieni tyttö yrittää vain pysyä kiireisen äitinsä liian isojen askeleiden perässä. Saada itkullaan äitinsä hidastamaan, kuuntelemaan ääntä, joka ei kanna kovassa hälyssä ja kiireen kuuroksi tekemissä korvissa.

Mitä jos kassaneiti ei olekaan kyllästynyt, vaan kaikkensa antanut, arjen vaatimuksiin väsynyt. Liian suoraselkäinen luovuttaakseen. Viime yö meni siivotessa huoltoasemaa, päivä pyörähtää kassalla ja ensi yö luututaan toimistotilojen lattiaa. Ja jos jossain välissä ehtii kotiin vaihtamaan vaatteet, luetaan suihkun sijaan iltasatu. Kaikki tämä, jotta pieni poika siellä peiton alla saisi joulun, joka vietetään ensimmäistä kertaa ilman isää.

Mitä jos tuulikaapissa toisiaan tönivät teini-ikäiset odottavat, että joku lähettäisi tekstiviestin. Pyytäisi kotiin ja kyselisi mitä kuuluu. Pidettäisiin puhelimet päivän ajan piilossa ja pelattaisiin lautapelejä. Hymyiltäisiin hetki, niin kuin joskus ennen.

Parkkipaikalla asettelen ostoskassit takakonttiin, ojennan kärryt seuraavalle ja istun autoon. Temppuileva korttikone ja hajonnut jogurttipurkki ovat pieniä, olemattomia ongelmia.

Eihän meillä nyt oikeasti ole niin kiire minnekään. Kävellään hiljaa ja hymyillään.

Arjen pienet — www.markoostman.fi
Pienet arjet — www.instagram.com/markoostman

#ArjenPienet

Marko Östman - Blogi
Marko Östman - Blogi Facebook

Rauhallista ja rattoisaa joulua kaikille!🎅🏻❄️

🎁 🎄 🎁 🎄 🎁

Jouluksi kotiin – se hieman vähemmän vakava versio

Nasaretin nukkumalähiön kasvatti, keskinkertainen puuseppä, jota kavereiden kesken kutsutaan Jesseksi, istahtaa paikallisen krouvin portaille. Oven takana jukeboksi soittaa tauotta vuoron perään Whamia ja Vesa-Matti Loiria. Pitkän tukan alla jyskyttää. Suussa maistuvat otetut päivät, oliivit ja opetukset, joista enemmän karaokeen mieltynyt yleisö on…

Näytä lisää

Rauhallista ja rattoisaa joulua kaikille!🎅🏻❄️

🎁 🎄 🎁 🎄 🎁

Jouluksi kotiin – se hieman vähemmän vakava versio

Nasaretin nukkumalähiön kasvatti, keskinkertainen puuseppä, jota kavereiden kesken kutsutaan Jesseksi, istahtaa paikallisen krouvin portaille. Oven takana jukeboksi soittaa tauotta vuoron perään Whamia ja Vesa-Matti Loiria. Pitkän tukan alla jyskyttää. Suussa maistuvat otetut päivät, oliivit ja opetukset, joista enemmän karaokeen mieltynyt yleisö on jo saanut tarpeekseen.

Takana on taskut tyhjentänyt kolmetuntinen Texas Hold’Em ja pienimuotoisen pystypainin aiheuttama kolmen kuukauden porttikielto kulmakuppilaan. Edessä omat syntymäpäiväjuhlat, jotka ovat saaneet päivänsankarin omasta mielestä jo aivan liian suuret mittasuhteet.

Puuseppämme poimii munatotin tahraaman pikkutakkinsa povitaskusta purutopan ja Rizla-paketin. Kokeneissa käsissä kääriminen kestää vain kymmenisen sekuntia. Zippo sytyttää sätkän, ja Jesse kääntää katseensa taivaalle. Sormet painautuvat toisiinsa, naamalle viritetty koiranpentuilme löytää kohteensa.

– En todellakaan tahdo viettää tulevaa viikonloppua kotona Marian ja Joosefin kanssa. Se on sitä samaa hyysäämistä vuodesta toiseen, Jesse sanoo.

– Rosolli vielä menee, mutta lipeäkalaan en kyllä koske. Olisi edes tilkka vettä, josta saisi sipaistua suullisen Sorbusta.

Syvän huokauksen saattelemana hän painaa katseen kenkiinsä. Viimeisintä huutoa olevat Air Jordanit ovat ryvettyneet ruskeiksi ja ryppyisiksi. Peukalovarvas pilkistää kuin turistisandaaleista. Sitä se teettää, Made in China.

Yläkerran isäntä katsoo pilvien raosta poikaansa, pyörittelee päätään. Ei taida parantua polvi tästäkään tukkijätkästä. Taivaalta tulee esiin suuri sormi, jota heristellään edestakaisin.

– Tiedät varsin hyvin, minkälainen sopimus meillä on. Voit viettää minun luonani kaiken muun ajan, mutta joulun ja pääsiäisen vietät poikkeuksetta vanhempiesi kanssa, yläkerran isäntä toteaa.

Jesse kääntää katseensa merkkikengistään takaisin taivaalle. Paksun resuisen parran takana suupielet kääntyvät hämmästyneeseen virneeseen.

– Joulun ja minkä?, Jesse kysyy silmät pyöreinä.

Yläkerran isäntä puree hampaansa yhteen. Suupielestä pujahtaa ulos sarja tukahdettuja kirosanoja.

– Tuota noin, niin se, ei mikään. Näet sitten joskus, yläkerran isäntä sanoo ja vetää sälekaihtimet säppiin.

🎁 🎄 🎁 🎄 🎁

Vilinää, vilskettä, helinää, helskettä 👉 https://bit.ly/3YFlVPL

Marko Östman - Blogi
Marko Östman - Blogi Facebook

Arjen pienet: Uskonasiat.🎗

Tahdon viettää yön Ikeassa. Juopua jo ennen aamiaista, maata lounaan läpi, sammua sateeseen. Asuttaa kotia, jonka katto vuotaa. Piirtää sateenvarjon pisaroiden pudotessa ämpäreihin. Soittaa seksipuhelimeen, kirjoittaa rakkauskirjeen, repiä seinästä tuoretta tapettia.

Unohtaa Korfun vanhan kaupungin kauneuden. Kiertää kotikylän ympäri paikallisbussin kyydissä kesäisenä keskiviikkoaamuna. Tahdon tanssia kanssasi kerran pimeässä salissa Bryan Adamsia, väistellä viivoja lattiassa, laskea käteni takataskuusi…

Näytä lisää

Arjen pienet: Uskonasiat.🎗

Tahdon viettää yön Ikeassa. Juopua jo ennen aamiaista, maata lounaan läpi, sammua sateeseen. Asuttaa kotia, jonka katto vuotaa. Piirtää sateenvarjon pisaroiden pudotessa ämpäreihin. Soittaa seksipuhelimeen, kirjoittaa rakkauskirjeen, repiä seinästä tuoretta tapettia.

Unohtaa Korfun vanhan kaupungin kauneuden. Kiertää kotikylän ympäri paikallisbussin kyydissä kesäisenä keskiviikkoaamuna. Tahdon tanssia kanssasi kerran pimeässä salissa Bryan Adamsia, väistellä viivoja lattiassa, laskea käteni takataskuusi. Oppia pikkulinnut ulkoa.

Tahdon tavuttaa taipumattoman, nauhoittaa naurusi C-kasetille. Taivuttaa täydellisyyden, letittää saunan jälkeen suortuvasi, suudella suoraan suulle keskellä tupakkakoppia. Haluan vielä kerran hälyn keskellä hämmennyksesi. Juosta vastaan juna-asemalla, jonne veturit eivät enää vedä. Tarttua nauruusi, vapautua takuita vastaan.

Tahdon kaivaa maahan kuopan paljain käsin, kätkeä jo kerran esiin kaivetun. Antaa mullan mennä kynsien alle, eksyä kotimatkalla. Rakentaa majan, mäkiauton, keppihevosen. Lyödä vasaralla sormeen, hyppiä kuralätäkössä. Nukkua vielä yhden yön teltassa, majoittua yön majakassa.

Lukea edes yhden Dostojevskin ja dekkarin loppuun asti. Kuunnella vuorokauden yhteen soittoon lauluja, joita lauloimme lastentarhassa. Kokea kevätjuhlat, seistä Suvivirttä, pidellä päättötodistusta.

Tahdon uinua untuvapeiton alla sunnuntaiaamun pelkissä villasukissa. Syödä aamiaiseksi levyllisen Fazerin sinistä, juoda päälle litran jääkylmää maitoa, kirjoittaa Korvatunturille.

Tahdon mitä tahdon, eikä minkään mitä tahdon tarvitse toteutua, kunhan saan ihoni alla pitää loppuun asti kiinni lapsenuskostani.

🎗✖️ 🎗 ✖️ 🎗

Nämä ajatukset olivat aikanaan kokoonparsimista odottavia tunteita ja irrallisia lauseita muistikirjan välissä, kunnes siskoni pyysi tekstiä vakavan sairauden kanssa viimeistä taisteluaan käyvälle ystävälleen.

Olkoonkin, että jokainen ajatus on minun henkilökohtainen osani, mutta tämä teksti on omistettu kolmen lapsen äidille, joka tiesi, että aika jättää - ei vuosien, ei kuukausien, ei viikkojen - vaan päivien sisällä.

En tuntenut sinua, mutta kannoit ja käsittelit jotain sellaista, jonka painoa me muut emme pysty ehkä koskaan ymmärtämään.

Tämä teksti on omistettu kaikille niille, jotka joutuvat taistelemaan mahdottoman edessä. Kaikille niille, joista toisinaan tuntuu, että he joutuvat hyvästelemään liian hitaasti ja kuitenkin liian lyhyessä ajassa.

Jokainen estetty syöpäkuolema on tutkimuksen ansiota. Roosa nauha on Syöpäsäätiön keräys, jolla kerätään varoja suomalaisen syöpätutkimuksen ja neuvontapalveluiden hyväksi.

Jätä sinäkin jälkesi suomalaiseen syöpätutkimukseen. Tutustu erilaisiin tapoihin auttaa: https://roosanauha.syopasaatio.fi

🎗 ✖️ 🎗 ✖️ 🎗

#ArjenPienet #RoosaNauha

Marko Östman - Blogi
Marko Östman - Blogi Facebook

Arjen pienet: Tällaiset.🥂✨

Myönnän. Ei minusta tule tämän parempaa miestä. Ei vaikka kuinka ruuvattaisiin, sahattaisiin, kolvattaisiin, käänneltäisiin tai väänneltäisiin.

Vien vaimon silloin tällöin syömään, mutta en osaa rastittaa varausjärjestelmiin rakkauden täyteistä lomareissua. En edes ostaa oikeanlaista lahjaa, mutta näytteleehän tuo ihan tyytyväistä avatessaan paketista uusimman Muumi-mukin.

Osaan kertoa rakastavani, kuiskata korvaan ihan kivan kuuloisia sanoja. Suoltaa sellaisia sattumuksia, joille joku…

Näytä lisää

Arjen pienet: Tällaiset.🥂✨

Myönnän. Ei minusta tule tämän parempaa miestä. Ei vaikka kuinka ruuvattaisiin, sahattaisiin, kolvattaisiin, käänneltäisiin tai väänneltäisiin.

Vien vaimon silloin tällöin syömään, mutta en osaa rastittaa varausjärjestelmiin rakkauden täyteistä lomareissua. En edes ostaa oikeanlaista lahjaa, mutta näytteleehän tuo ihan tyytyväistä avatessaan paketista uusimman Muumi-mukin.

Osaan kertoa rakastavani, kuiskata korvaan ihan kivan kuuloisia sanoja. Suoltaa sellaisia sattumuksia, joille joku joskus naurahtaa. Jos ei nyt ääneen, niin ajatuksissaan ainakin.

En minä lähettele turhanpäiväisiä tekstiviestejä, en emojeilla tai ilman. En tunnusta tunteitani sosiaalisessa mediassa. Tiedän, mitä tunnen ja kerron sen mieluummin sunnuntaisin saunan lauteilla suoraan päin naamaa.

Isänä koen olevani keskiverto. Liian tiukka ja liian lepsu, liian paljon paikalla ja liian vähän läsnä. Poden huonoa omaatuntoa tärkeiksi kokemistani ja tekemättä jättämistäni asioista, mutta vaikka saisin uuden mahdollisuuden, tuskin onnistuisin tekemään mitään toisin.

Ei minusta tule keittiöön kotihengetärtä. Ei tämän parempaa kokkia. Bravuurini on makaronit aromisuolalla. On aina ollut ja tulee aina olemaan – ja kyllä sillä tarpeen vaatiessa elää.

Ei sisäsiistiä seurapiirihiirtä, jonka puvuntakin alla on moitteettomasti silitetty Thaimaasta tuotu Calvin Kleinin kauluspaita. Käyn parturissa keskimäärin kerran kolmessa kuukaudessa. Kasvatan partaa, sillä olen liian laiska lakaisemaan karvoja lavuaarista.

Alkoholin kanssa ei ole ongelmaa, mutta ei minulla ole myöskään aikomustakaan alkaa absolutistiksi. Luovuuden esiin lapioiminen vaatii tasaisin väliajoin kalsarikännit, mutta yökerhoissa minulla ei ole enää mitään virkaa. Joskus juon yhden liikaa ja silloin olen yhtä idioottimainen lapanen kuin kuka tahansa.

En ole elämässäni maksanut ensimmäistäkään laskua, lasketellut, laskenut vaativampaa päässälaskua oikein. Rehellisyyden nimissä, en koe kovin suurta tarvetta tehdä mitään edellä mainituista tulevaisuudessakaan.

Käytöstapojen kanssa olen ihan ääripäässä. Jos korostan niitä enää yhtään, istun seuraavaksi piuha perseessä ladattavana laitoksessa.

Ei minusta tule näillä kädentaidoilla putkiasentajaa, kirvesmiestä, ei teknistä asiantuntijaa, ei kuorma-auton kuljettajaa. Ei mitään sellaista, mikä pitää arjen pyörät pyörimässä. Tuskin tienaan koskaan tämän enempää, eli en paljoa, mutta enemmän kuin kaksikymppisenä. Varmaa on vain se, että maksan lainoja loppuelämäni.

Olen tyytyväinen jos eläkettä kertyy sen verran, että saan kuitattua pari kertaa viikossa pystökaffen torilla, kirjastoon kertyvät myöhästymismaksut ja makkarasiivun ruisleivän päälle. Tai vaihtoehtoisesti 365 aamupulloa paikallista valkoviiniä vuodessa Välimeren rannalla.

Tiedän, että aikuisen ihmisen kuuluu elää enemmän järjellä kuin tunteella. Hyväksyn, että vuodet ovat tehneet minusta kylmemmän ja kyynisemmän. Samaan aikaan uskon, että jossain syvällä sisimmässäni on vielä olemassa se kaksivuotias, joka hymyilee vilpittömästi myös valokuvissa ja jonka haluan jonain päivänä löytää.

Olen hyväksynyt tämän kaiken. Se, että sopiiko se kenenkään muun maisemaan on minulle loppujen lopuksi aivan se ja sama. Sanon sen samalla uhmakkuudella kuin teini-ikäisenä, mutta kuitenkin täysin eri tavalla. Silloin kaipasi toisten hyväksyntää, nyt sillä ei tee enää mitään.

Valvon aamuyötä vasten. Kirjoitan kello kolmeen aamuyöllä. Istun tupakalla toista varttia jos tahdon. Tarvon eteenpäin tyynellä aikuisen miehen mielellä, sillä parasta tässä viidennelle vuosikymmenelle siirtymisessä on se, ettei tarvitse todistella enää yhtään mitään, yhtään kenellekään.

Eikä tämä keski-ikä ole ollenkaan syvältä, kun saa ottaa kuplissa kuplivaa kesät ja talvet. Sitä ei parikymppinen pojankloppi osannut ajatella, kun kuvitteli elämän loppuvan kolmekymppisenä. Ähäkutti, kävikin päinvastoin.

Vaati täydet 40 vuotta tajuta tämä kaikki. Todennäköisesti joudun näyttelemään parempaa ihmistä vielä vuosikymmenen, ehkä kaksi, mutta loppujen lopuksi tiedän itse, mikä olen miehiäni. Ihan tavallinen. Tällainen.

Juhlat juhlittu, kohti seuraavia 👉 https://bit.ly/3uF4TTS

#ArjenPienet

Marko Östman - Blogi
Marko Östman - Blogi Facebook

Sanoista, kirjoittamisesta, elämästä.🃏

Kirjoitan vuoden jokaisena vuorokautena jotain. Ajatuksen, idean, kohtauksen, kokonaisen tekstin. Viimeisen 25 vuoden aikana ei ole mennyt päivääkään ilman vähintään yhtä muistiinpanoa tai pitempää tekstipätkää työhuoneessa.

Eikä kyse ole motivaatiosta, sillä en todellakaan ole joka päivä motivoitunut. Eikä kyse ole edes inspiraatiosta, sillä jos sellaista jää odottamaan, saa sitä odottaa loputtomiin.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on itsekurista, johon…

Näytä lisää

Sanoista, kirjoittamisesta, elämästä.🃏

Kirjoitan vuoden jokaisena vuorokautena jotain. Ajatuksen, idean, kohtauksen, kokonaisen tekstin. Viimeisen 25 vuoden aikana ei ole mennyt päivääkään ilman vähintään yhtä muistiinpanoa tai pitempää tekstipätkää työhuoneessa.

Eikä kyse ole motivaatiosta, sillä en todellakaan ole joka päivä motivoitunut. Eikä kyse ole edes inspiraatiosta, sillä jos sellaista jää odottamaan, saa sitä odottaa loputtomiin.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on itsekurista, johon liittyy kieltämättä myös tietynlaista itsekkyyttä. Ne ovat parhaat pomot työssä kuin työssä, jota teet itse itsellesi asettamiesi tavoitteiden eteen.

Lahjakkuudella voi ehkä voittaa laiskan ihmisen, mutta loputtomat toistot ja tauoton tekeminen voittavat ajan myötä lahjakkuuden.

Tätä kirjoittajan arkea voit seurata osoitteessa www.instagram.com/markoostman

📸: Elli Halonen

Marko Östman - Blogi
Marko Östman - Blogi Facebook