Arjen pienet: Suortuvat. 🎀

Vedin sinua hiuksista hiekkalaatikolla. Niin lujaa, että löit minua lapiolla otsaan. Pitkät suortuvasi vetivät päiväkodin kurahousuihin sullotun kolmevuotiaan kasanovan sormia vastustamattomasti puoleensa. Lapion kulma jätti ikuisen jäljen otsaani, suortuvat jonnekin syvemmälle.

Matematiikan tunnista maantietoon, biologiasta piirustukseen, tuijotin taukoamatta edessäni liehuvien laineidesi täyttävän luokkahuoneen. Ohuet langat putosivat olkapäitäsi pitkin tuolin selkänojaan, laskeutuivat pulpetin lakkapinnan päälle. Heilautin ilmassa historian kirjaa tehdäkseni tuulenvireen, tavoittaakseni tuoksun.

Pimeässä salissa pyörivät puolapuut, koripallokorit, keskenkasvuiset geelipäät. Whitney Houston vannoi illan viimeisenä ikuista rakkauttaan, repi tuhannen voltin voimalla teini-ikäisiä tunteita irti meistä molemmista. Laskin luvan kanssa käteni Leviksiesi takataskuihin, vedin vartaloasi vielä vähän lähemmäs.

Painoin nenäni kiinni sinisissä, punaisissa ja vihreissä valoissa kiiltävään, liiallisen hiuslakan kovettamaan kampaukseen. Tasan neljä ja puoli minuuttia aikaa tuntea itsensä kömpelöksi, vetää tauotta syvään henkeä, antaa tuoksun tarttua Steven Tylerin kuvalla varustettuun T-paitaan.

Myönnän, etten saanut pastorin saarnasta sanaakaan selvää, enkä kuullut kanttorin soittavan säveltäkään. Katsoin vain kuinka kauniisti vapaaksi päästämäsi suortuvat istuivat yhteen valkean alban kanssa. Kirkon portailla, kukkapuskan takana keimailit kertakäyttökameran filmirullaa täyteen.

Sanaakaan sanomatta kävelit luokseni ja tartuit käteeni. Astuimme ensimmäistä kertaa yhteiseen kuvaan. Hymyilin kuin hölmö, sillä toukokuisessa tuulessa sinne tänne sinkoilevat suortuvasi kutittivat kaulaani, koskettivat kultaista ristiä.

Vain viisi vuotta tuosta tuijotin tuota kuvaa yhteisen yksiön olohuoneen kirpputorilta hankitulla kirjahyllyllä. Sama hölmö hymy kasvoilla pidätin naurua, kun harja kädessä ja tukka takussa kiroilit peilin edessä. Noin söpöön suuhun sopimattomat saatanat viestivät taas yhdestä toivottomasta tukkapäivästä.

Heitit hiuksiasi täynnä olevan harjan olohuoneen poikki. Painoit pipon syvälle silmillesi ja istuit kädet puuskassa pienelle sängyllemme. Et tiennyt kuinka paljon pidin siitä, miten harjasta putosi pitkiä suortuvia syliini, sillä en sanonut sanaakaan.

Nostaessani huntua kasvoiltasi, katsoin suoraan silmiisi, yksi suortuvistasi oli kietoutunut ripsiisi. Siirsin sen sormella sivuun ennen kuin suutelin niin kauan kunnes olin saanut taltioitua jo kauan sitten pimeässä salissa saalistamani tutun tuoksun. Hetkeä myöhemmin auton takapenkillä poimin riisinjyviä hiuksistasi niin hitaasti etten unohtaisi ikinä hetkeäkään.

Ja kun ponnistit, kerta toisensa jälkeen, pitelin poninhännälle solmittuja hiuksiasi ja unohdin hengittää. Teit työtä, johon minusta ei koskaan olisi. Teit työtä, joka täydensi kaiken ja ylitti kaiken sen, mitä meillä jo oli. Kasvot tulipunaisena, suussa jälleen saatanoita ja hiestä märät hiuksesi, enkä ollut koskaan ennen nähnyt sinua yhtä kauniina.

Kuulin nuo äänet ja näin nuo hetket, kun seuraavan kerran kuljimme saman sairaalan käytäviä. Tuomio tuli keskellä kirkasta päivää, täysin tyhjästä. Kuivasin hiljaa hupparini hihaan kyyneleitä poskiltasi, huuliltasi, leualtasi, suortuviltasi.

Ja kun vain kuukautta myöhemmin seisoimme omakotitalon ahtaassa vessassa, tiesimme mitä olisi tehtävä. Tuijotin saksia käsissäni, tunsin suortuviesi tuoksun, juoksutin leikkuukonetta päälaellasi. Seurasin suortuvan toisensa jälkeen putoavan lavuaariin. Kaiken jälkeen katsoit minuun kaiken toivosi menettäneeni ja kysyit, kuinka voisin enää koskaan rakastaa jotakin näin rumaa.

Katsoin jälleen syvälle syvälle silmiisi. Näkemättä mitään rumaa. Sillä hetkellä tiesin, etten koskaan rakastunut tuoksuihin, kuiviin tai kosteisiin, sinne tänne tuulessa sinkoileviin suortuviin. Rakastuin noihin silmiin ja kaikkeen siihen, mitä on niiden takana. Enkä epäröinyt sanoa sitä ääneen.

🎀✖️🎀✖️🎀

Tämä tarina ei ole täysin totta täällä, eikä ehkä juuri siellä, mutta jossain toisaalla se on sitä tänään ja huomenna. Tästä syystä jokaisen meidän on osoitettava, että me välitämme.

Ylistyksenä elämälle ja rajoja rikkovalle syöpätutkimukselle. Näytetään yhdessä, etteivät rajat ole meitä varten.

Uudistunut Roosa nauha -keräys tukee rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta. Tutustu erilaisiin tapoihin auttaa: www.oma.syopasaatio.fi/roosa-nauha

🎀✖️🎀✖️🎀

#ArjenPienet #RoosaNauha

Arjen pienet suuret: Tytöt.

Kuin tuijottaisi todella huonoista arpajaisista voitettua, väkipakolla pinkiksi värjättyä ämpäriä. Piripintaa myöten täynnä yhtä huonoilla arvoilla vedettyjä aikansa eläneitä olettamuksia.

Nostan ämpäristä ensimmäisen: Tytöt eivät tykkää autoista, moottoreista eivätkä muovipyssyistä. Nostan toisen: Kaikki tytöt leikkivät aina kotia – nukeilla tai kahvikupeilla. Tytöt ovat leikisti äitiä tai hoitotätiä. Järjestävät toisilleen teekutsuja ja taputtelevat hiljaa hiekkakakkuja.

Kaikki tytöt pukeutuvat punaisiin ja pinkkeihin, verhoutuvat pitkiin mekkoihin, puuteriin ja permanentteihin. Piirtävät puutarhoja täynnä pioneja ja tulipunaisia tulppaaneja. Kasvattavat supersankariviitan ja -naamion sijaan selkäänsä siivet ja päänsä päälle sädekehän.

Tytöt lentävät maanantaista sunnuntaihin päivänkakkaroilla. Elävät tammikuusta joulukuuhun mansikkamehulla, vaahtokarkeilla ja hattaroilla. Askartelevat liimassa ja glitterissä uitettuja pahvisia prinsessakruunuja. Eivät he hypi kuralätäköissä, veistele kaarnaveneitä tai kaksimielisiä vitsejä.

Jokainen tyttönen hymyilee valokuvissa, seisoo sirosti nilkat suorina, saparot siististi sivuilla. Nostaa sentin verran tyllihameen helmaa ja niiaa nätisti. Odottaa kiltisti puheenvuoroa ja pyytää lupaa saada esittää kysymyksiä. Kaikki tyttöset voimistelevat, tanssivat, raapustelevat runoja, näyttelevät sivurooleissa.

Yksikään tytöntylleröistä ei juokse käytävillä, kiroile, syljeskele, saati hikoile. Kaikki tytöntylleröt ovat kärsivällisiä ja omatoimisia, tykkäävät hoivata ja huolehtia. Kukin tytöntylleröistä kerää kiltisti kokeet luokassa, muistaa aina kiittää ja sanoa käsipäivää.

Tytöille tytöttely ja tytöntylleröttely on aina ihan ok. Jokainen tyttö tykkää käyttää essua ja laittaa lasagnea, harjata pitkää tukkaa, lakata kynsiä. Tytöt syövät suut kiinni, eivätkä koskaan puhu ruoka suussa.

Kaikista maailman tytöistä tulee isoina sairaanhoitajia, siivoojia tai partureita, yhdestäkään ei tule poliisia, poliitikkoa tai puuseppää. Akkukoneista, vasaroista ja ruuvimeisseleistä tyttöjen kämmenet menevät kertakosketuksesta känsille.

Tyttö on hyvä ja odottaa poikaa sytyttämään nuotioon tulen, kasaamaan teltan, tappamaan hämähäkit ja paikkaamaan polkupyörän puhjenneen etukumin. Tyttö on hyvä ja istuu poikien sytyttämän takkatulen ääreen selailemaan sisustus- ja muotilehtiä.

Niinpä niin. Huolestuttavinta on kuitenkin se, ettei vielä tässä vaiheessa näy edes tämän aikansa eläneillä olettamuksilla täytetyn, väkipakolla pinkiksi värjätyn ämpärin pohjaa.

Potkaisen ämpärin kumoon. Haluan nähdä jokaisen menneen maailman muinaisjäänteen, kömpelön stereotypian valuvan viemärin rei’istä sinne, mistä niitä ei enää koskaan kaiveta takaisin. Aivan liian monessa maailmankolkassa tytöt jopa puhuvat suu kiinni.

Siellä tytöt eivät lue, laske, harrasta liikuntaa. Piirtele penaaleihin ja matematiikan vihkojen marginaaleihin itsestäänselviä sydämiä ja sinipunavioletteja yksisarvisia – mitäs muutakaan. Siellä tytöt tekevät pienillä väsyneillä peukaloilla penaaleita, pehmeitä yksisarvisia, muovipyssyjä. Siellä tytöt hikoilevat.

Siellä tytöt eivät tee hiekkakakkuja, vaan perheelle oikeaa ruokaa. Eivät kata teekuppeja, vaan kantavat vesiastioita pitkiä matkoja päänsä päällä. Siellä tytöt eivät leiki kotia, vaan elävät sitä äiteinä, aikamiesten vaimoina.

Pojat on poikia – ja tytöt tekevät niitä lisää, kuulin sanottavan. Ei. Vaikka sen sanoisi nyt kuinka viattomasti ja vitsikkäästi, kuulostaa se yhtä typerältä kuin jokainen tässä tekstissä tähän mennessä lueteltu lause.

Ei toisen sukupuolen alistaminen tee toisesta vahvempaa. Päinvastoin. Vain vahvat miehet tietävät, että vahvoista tytöistä kasvaa vahvoja naisia, joita ilman ei ole vahvoja poikia, joista kasvaa vahvoja miehiä, jotka osaavat ja uskaltavat elää tasa-arvossa vahvojen naisten kanssa.

Täällä, siellä, tuolla, missä maailmankolkassa tahansa – annetaan tyttöjen tehdä juuri niitä asioita, mitä tytöt itse tahtovat.

✖️✖️✖️✖️✖️

Tytöillä on oikeus tietoon!

Tänään maanantaina 11.10. vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Tarkoitus on muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia. Toisaalta kyseessä on myös juhlapäivä, joka nostaa esiin tyttöjen voiman ja mahdollisuudet.

Tänä vuonna tyttöjen päivän teemana on tytöt ja tieto. Jokaisella tytöllä on oikeus päättää omasta kehostaan ja elämästään. Kun tytöillä on tietoa, he voivat vaatia oikeuksiensa toteutumista.

Vaikka tasa-arvon pitäisi olla nykypäivänä itsestäänselvä asia, vielä ollaan kaukana siitä. Mikään muutos ei tapahdu mutisemalla, vaan toimimalla. Tutustu tapoihin auttaa tyttöjä Plan International Suomin sivuilla: www.plan.fi/tyttojen-paiva

✖️✖️✖️✖️✖️

#ArjenPienet #TyttöjenPuolella

Koulutiet.

Istun vielä hetken tässä. Unenlämpimän peiton alla sängynlaidalla, heiluttelen jalkojani ilmassa. Koko talo nukkuu, sälekaihtimien takana tykyttää hämärä. Väsyttäisi, mutta vatsassa kuplii, perhosen siivet iskevät seiniin.

Ja pian jo isän painavat askeleet kolistelevat portaissa, äiti hyräilee vessan peilin edessä. Kiire ja rauha kilpailevat keskenään. Harjaan hampaitani, hiuksiani, unihiekkaa silmistä.

Lusikoin lempiaamiaismuroja verkkaisesti, ne eivät tänään maistu. Vatsa on kummallisella tavalla täynnä, muurahaiset kiipeävät kurkkuun.

Kaikki hymyilevät, silittävät päätä. Sanovat, että kyllä sinä pärjäät. Olet vielä kovin pieni, olet jo iso. Odotan innolla ja jännitän, pelottaakin hieman. Isä hössöttää pitämään huomion ympäristössä, äiti katsomaan vasemmalle, oikealla ja vielä kerran vasemmalle.

Reppu ei ole raskas, vain valtavan kokoinen pientä selkää vasten. Kuljen tienviertä, tuttua taivalta, jota on kuljettu kesän aikana useasti. On harjoiteltu, opeteltu huomioimaan suojatiet ja seuraamaan sovittua reittiä.

Pilvistä muodostuu kuvioita. Kilpikonnia, kasvonpiirteitä, elefantteja. Kuljen eteenpäin ja katselen taivasta. Tuota tummaa pilveä, joka näyttää yksinäiseltä valkoisia vasten. Niiden välistä esiin pilkistäviä pieniä auringonsäteitä.

Tuijottelen kengänkärkiä, kuinka hassusti ne marssivatkaan märällä asvaltilla. Potkaisen pientä kiveä, toista ja kolmatta. Ponnistan ja putoan tasajalkaa vesilätäkköön.

Päristelen huulia. Kiertelen ja kaartelen kuin renkaitaan lämmittelevät formulakuskit. Sillan kohdalla nousen kaiteelle ja kurkistan, kuinka vesi lipuu puroksi kuivuneessa joenuomassa jonnekin jännittävään.

Mieleen tulee se lastenlaulu, josta muistan vain kertosäkeen. Pudonneiden maitohampaiden eturiviin jättämä rako saa sanat suhisemaan. Yritän päristellä r-kirjainta, kuten opetettiin.

Kun nostan katseeni, kuulen koulun kellojen soivan. Sukellan muiden lasten joukkoon, etsin katseella ystäviäni. Laitan takin naulakkoon, kumisaappaista esiin tulevat märät sukat valuttavat vettä lattialle.

Eturivin pulpetissa on minun nimeni. Kaikki tuoksuu uudelta. Katselen salaa silmäkulmista luokkatovereitani. Luokassa hiljenee kun opettaja astuu huoneeseen. Totta kai hän muistaa kysyä, oliko koulumatka turvallinen.

Silloin painan häpeissäni pääni. Tajuan, etten osaa vastata. En muista neljästä matkan varrella olleesta suojatiestä ensimmäistäkään, mutta muistan kilpikonnat taivaalla, kivet, kuralätäköt, kierrokset ja kaarrokset sekä sen lastenlaulun kertosäkeen suhisevine sanoineen.

”Muista aina, liikenteessä...”

✖️✖️✖️✖️✖️

Liikenne täyttyy kovaa vauhtia haaveillen kulkevista pienistä jännittyneistä askelista. Lapset ovat lapsia - heillä on kiire kokea, nähdä ja oivaltaa. He hukkuvat matkallaan ajatuksiinsa ja mielikuvituksen maailmaan.

Jokainen meistä on joskus ollut tuo pieni haaveilija tiellä tuntemattomaan. On meidän aikuisten tehtävä pitää huolta, että jokainen kokematon ja kokeneempikin kulkija saa kulkea koulutiensä turvallisesti.

Meillä saattaa olla kiire palavereihin pyörittelemään pikkutakin nappeja tai täyttämään velvoitteitamme työpisteelle. Lapsilla on kiire elää ja nauttia. Vastuu on aikuisilla - aja varovasti, keskity liikenteeseen!

✖️✖️✖️✖️✖️

#ArjenPienet