Viiden polven vedet - osa 14: ”Kyljissä kullan hohto.”

Leevi tajusi, ettei siitä mitään tule, että keski-ikäinen mies itkee merelle päivät pitkät ja iltaisin sänky keinuu kummasti kuin kuohuja kokisi. Leevi vaihtoi auton vesisänkyyn. Se tuntui esileikiltä.

Öisin Leevi pelkäsi hukkuvansa. Maija muutti sohvalle. Pidettiin mykkäkoulua. Leevi myi sohvakaluston Maijan alta. Metsästi veneen, joka isällään oli ollut. Leevi tulppasi pohjasta reiät, valutti tankista sokerit ja nimesi venerumiluksen ”Ruutanaksi”.

”On nimeään myöten kuin isäntänsä – nuorena harmaa, mutta vanhetessaan saa kylkiinsä kullan hohdon”, Leevi sanoi. ”Kyllä on niin, että kuppi on kuin kapteeninsa – selviytyy hapettomissa vesissä luomalla alkoholia vereensä”, torilla naurettiin. Maija nyökytteli, vaikka hävetti.

Leevi käytti Ruutanaa kerran vesillä. Sylkäisi irtautuessa kerran kumpaankin saappaaseensa ja huusi, että ”Aina on meidän suvun miehet tuulta väistäneet, nyt on tuulen vuoro väistyä meidän suvun miehen tieltä”. Leevi antoi veneen ajelehtia myrskyllä, sään mielenvikaisten mielentilojen mukaan vain nähdäkseen, mihin se päätyy.

Paatti päätyi karille. Leevi ui purjehdusseuran rantaan. Keskustelun avaus meni viinanjuomiseksi, helvetinmoiseksi huutamiseksi ja lopulta nyrkkien nakkeluksi. Leevi laski kerhoviirin salosta, se toi kuulemma mieleen Jeltsinin.

Lipun lasku ei herättänyt hilpeyttä kesken veneilykauden. Lähtiessään Leevi kirjoitti saunakamarin lokikirjan etusivulle isoin kirjaimin ”Suksikaa suolle”. Siihen kun miehen omaperäisyys riitti.

Leevi lottosi joka viikko. Leevi soitti Maijalle kotiin: ”Nyt osui kaikki seitsemän”. Maija itki ilosta: ”Kummat pakkaan valmiiksi: uima-asun vai laskettelusukset?”. Leevi naurahti: ”Ihan sama, kunhan olet häipynyt viiteen mennessä”.

Leevi itki illan yksin kotona: ”Otti vitsin tosissaan”. Mentiin kuukausi miten mentiin ja Leevi haki Maijan anoppilasta takaisin kotiin. Leevi suuteli Maijaa poskelle, se oli Leeville läheisyyttä. Sanoi, että: ”Kun on jo hampaat täynnä reikiä, niin ei sitä enää jaksa pilkillä kairata”.

Maija osti Leeville joululahjaksi pilkkihaalarit. Ei ymmärtänyt vinkkiä, Maija mietti aamuyöstä sängyssä, värikkäiden jouluvalojen heijastuessa ikkunasta.

* * * * *

Lue kaikki Viiden polven vedet täällä.

* * * * *