Ensimmäinen vuosi täyteen - tarinaa tekstien takaa
Siitä on nyt vierähtänyt päivälleen vuosi, kun mustasta luottolyijytäytekynästä irtosi ensimmäinen Arjen pienet -teksti. Sen jälkeen siskoja ja veljiä on syntynyt tähän mennessä 53 lisää.
Määrä on suuri suhteutettuna kirjoitusmetodeihini. Kirjoitan nimittäin jokaisen tekstin aina aluksi käsin, eli perinteisellä tavalla kynällä paperiin. Usein kirjoitan tekstin vähintään kahdesti tai kolmesti ennen kuin koen sen olevan valmis siirrettäväksi sähköiseen muotoon.
Tapa on hidas, mutta se on minulle paras. Toimimalla näin kirjoitan vain tarpeellisen ja vähennän turhan tekstin syntymistä – näppäimistöllä on liian helppo painaa Delete-nappulaa, pyyhekumin käyttö vaatii jo huomattavasti enemmän vaivaa.
Minulta on monesti kysytty, mikä kirjoittamisessa on kaikkein vaikeinta. Vastaan joka kerta, että aloittaminen. On mahdotonta selittää miksi sitä keksii tekosyyn toisensa perään välttääkseen sitä, mihin todella haluaisi ryhtyä.
Toisinaan tekstit kuitenkin syntyvät kuin itsestään. Tässä yhteydessä on kolmen tällaisen tekstin alkuperäisiä versioita valokuvina. Samalla ne ovat siis käytännössä lopullisia versioita.
Näin niin sanotun juhlapäivän kunniaksi alla tarinaa näiden tekstien takaa sekä linkit niin sanottuihin selkokielisiin versioihin, mikäli käsialastani ei saa otetta.
Uskonasiat syntyi tammikuisena iltana hajanaisista ajatuksista, joita olin tallettanut sinne tänne. Muistivihkoon, kännykän muistiinpanoihin, post it -lapuille, pääkoppaani.
Nämä ajatukset löysivät kuin luonnostaan yhteisen sävelen siskoni pyydettyä tekstiä vakavasti sairaalle, viimeisiä päiviä eläneelle ystävälleen. Jokainen ajatus ja niiden syvempi tarkoitus oli osa omaa henkilökohtaista maisemaani, mutta samalla ne oli helppo omistaa jollekin toiselle.
Tämä teksti syntyi lopulta todella vaivattomasti. Kirjoitin kokonaisuuden muistivihkon sivuille vajaassa tunnissa. Tärkeä asia ja sen mukanaan tuoma tiukka deadline siirtävät turhanpäiväiset tekosyyt sivummalle.
Kuvassa on ensimmäinen ja samalla viimeinen versio. Selkokielinen versio täältä.
Ikäloput on kirjoitettu kahdessa vaiheessa. Osa siitä syntyi jo toukokuussa Kreikan Kreetalla, osa puolivuotta myöhemmin lokakuussa kotona työhuoneessa.
Alkuosa, eli jälkimmäinen kirjoitusprosessi alkoi ajatuksesta niinkin arkisella osa-alueella kuin viedessäni roskapusseja roskikseen. Pihaportin ohi käveli hitain askelin käsikynkässä vanhempi pariskunta ja mietin, kävelenkö itse tätä samaa pihatietä pitkin samalla asialla vielä 30 vuoden kuluttuakin.
Loppuosa, eli ensimmäinen kirjoitusprosessi syntyi siitä täydellisestä vapaudentunteesta, jota koen Välimeren rannalla ja josta todella toivon nauttivani eläkepäivinä. Kaukana kaikesta arkisesta, jatkuvista kiireistä ja kännyköistä.
Olen vastannut useamman kerran kysymykseen, miten syntyy parasta tekstiä. Omalla kohdallani täysin rehellinen ja kaunistelematon vastaus on, että kännissä ja Kreetalla. Ensimmäinenkin riittää, mutta jälkimmäistä en ole koskaan kokenut ilman ensimmäistä.
Kreeta on siis allekirjoittaneen luovuuden tyyssija. Pystyn helposti istumaan viikon ajan aamusta iltaan aurinkotuolissa kynän ja vihkon kera pienessä tasaisessa laitamyötäisessä. Silloin teksti tulee ikään kuin itsestään ja mikä parasta, olen itse tyytyväinen siihen vielä seuraavallakin viikolla.
Kuvassa on kolmas versio, jonka jälkeen oli vuorossa vielä puhtaaksi kirjoitus. Selkokielinen versio täältä.
Tämä 54 tuotoksesta kaikkein eniten lukijoita kerännyt teksti syntyi kauppajonossa. Odotellessani omaa vuoroani tajusin, kuinka erilaisia jonossa seisovat ihmiset ovat ja kuinka paljon he saattavat pitää sisällään jotain sellaista, mikä ei näy ulospäin.
Haasteelliseksi yhtäkkisen ajatustyön aiheuttaman tekstitulvan teki se, että kännykkä oli unohtunut kotiin keittiönpöydälle. Näin ollen ei ollut mitään mahdollisuutta naputella ensimmäistäkään lausetta mihinkään ylös.
Jono edessä tuntui matelevan todella hitaasti samalla kun pelkäsin pään kuormittuvan ja jotain karkaavan korvista ulos ja unohtuvan. Maksettuani ostokset säntäsin autoon ja kaivoin keskikonsolista kynän sekä kaikki sinne kertyneet kuitit ja lopulta myös lottokupongit.
Kirjoitin tekstin alusta loppuun autossa parkkikiekkoa kirjoitusalustana käyttäen. Tekstiä tuli sitä mukaa lisää kun sain kirjoitettua sitä näille lappusille. Myöhemmin muutama kohta vaihtoi paikkaa niille sopivampiin kohtiin, mutta sekin kävi kätevästi repäisemällä kyseiset lauseet irti ja sovittamalla ne uusiin väleihin.
Kuittien ja kuponkien jälkeen kirjoitin tekstin kerran käsin puhtaaksi, jonka jälkeen siirsin sen sähköiseen muotoon. Tapauksen erikoisuuden vuoksi tulin säilyttäneeksi koko lappupinon. Selkokielinen versio täältä.
✖️✖️✖️✖️✖️
Tiedostan, että yhtäkään näistä teksteistä ei lopulta ole olemassa ilman lukijoita. Facebook-sivulleni on kertynyt vuoden aikana mukava määrä tykkääjiä ja nettisivuille kävijöitä, suuri kiitos siitä juuri sinulle.
Ja kiitos, että reagoit ja jaat tekstejä eteenpäin – molemmat vievät näitä lauseita hienolla tavalla laajemmalle lukupiirille. Se jos mikä kannustaa pohtimaan arjen pieniä suuria asioita vastaisuudessakin.
Terveisin,
Marko Östman