Neljänolla – osa 14: Pieni nokipoika vaan

Mystiset miehet mustissaan nousevat tikapuita ja katoavat katolle. Lähtemättömiä lapsuuden mielikuvia monissa mielissä. Muistan hyvin, miten tuijotan ihmeissäni tumput suorina talvipakkasissa mummulan pihamaalla tuollaista hahmoa.

Naama noessa, suuri harja olalla se tamppaa katolle kertyneen lumihangen harjanteella. Laskee köytensä alas savupiippuun, jotta joulupukki mahtuu kuulemma luukusta. Melko kummallista, sillä kyllähän minä jo näin neljän vanhana tiedän, että joulupukki tulee ovesta.

Saatuaan työnsä katolla valmiiksi mustiin pukeutunut nokinaama laskeutuu ripein ottein tikkailta ja suuntaa saunaan. Seuraan miehen ja papan isoja askeita, kurkistan oven raosta, miten nuohooja ryhtyy putsaamaan saunanpesää. Puhaltaa huomaamattaan ilmaan mustaa pölyä, lattialle ja lauteille putoavia hiukkasia.

Ja kun vuosia myöhemmin katselen nuohoojan nousevan oman kotitaloni katolle, palaa mieleen tämä muisto. Taika on ehkä tietyllä tapaa poissa, mutta jotain mystistä tässä mustapukuisessa, nokinaamaisessa miehessä edelleen on.

Eletään vuotta 2018 kun sama, jo vuosia talomme takan ja hormin nuohonnut mies, Lehtimäen Jouko tekee jälleen tontillamme työtään. Nuohousalan kilpailu on vapautunut ja piirit poistuneet, joten keskustelemme aiheesta tullen siihen tulokseen, että oikeanlainen markkinointiviestintä voisi viedä toimintaa eteenpäin.

Kättelemme alkutahdit yhteistyölle, joka jatkuu tänäkin päivänä. Toimin ikään kuin kokeneen nuohoojamestarin ulkoistettuna viestintäosastona, mutta mikä sitäkin tärkeämpää, on meistä tullut vuosien aikana ystäviä. Toisinaan jutellaan työasioita, toisinaan kaikesta muusta, käydään vaikka avannossa, ja on sitä tullut oluttuopitkin kilisteltyä.

Minulla on oma työkokemukseni ulkotöistä, joten osaan arvostaa jokaista joka hoitaa hommansa viimasta ja vesisateesta, kovista paukkupakkasista ja lumipyrystä huolimatta. Kerron Joukolle haaveestani kokeilla nuohoojan työtä, josta tiedän jo paljon enemmän kuin keskivertokansalainen, mutta en vielä läheskään kaikkea – eli omasta mielestäni tarpeeksi. Tämän lisäksi haluan tutustua ja mahdollisesti myös kokeilla aiheeseen varsin läheisesti liittyvää tulisijan muuraamista.

Samalla saisin nimittäin tehtyä käytännön kautta tärkeää taustatyötä kevään 2024 Mutta muistaisin sinut -näytelmään, jossa keskitytään vakaviin muistisairauksiin, miehenä olemisen sietämättömään keveyteen sekä nuohoohan perinteikkäiseen ammattiin. Jo pari kesää teatterilavallakin nähty Jouko on jo lupautunut yhteen päärooliin, ja hän toivottaakin minut tervetulleeksi kokeilemaan omaa, minun silmissäni edelleen tietyllä tapaa mystistä ammattiaan.

Vetäessäni aamuvarhaisella jalkaani työhousuja, varrellisia turvakenkiä ja hanskoja, tunnen miten sentimentaalisuus valtaa alaa. Joskus jokainen aamuni alkoi näin, eikä tämä tunnu yhtään hullummalta. Olen valmis kokeilemaan jotain uutta, tietyiltä osin jopa tuttua. Toki reisitaskuun ujuttamani muistikirja ja lyijytäytekynä tuntuvat omimmalta ja palauttavat ikään kuin todellisuuteen.

Aloitan päivän muurari Joel Georgen kanssa. Käymme läpi takan muuraamisen periaatteita, pohdimme työn ja tulisijan syvällisempiä merkityksiä, yhden ehkä maailman vanhimman ammatin saloja. Muistikirjani täyttyy, ja saan vetää hanskat käteeni sekä tarttua työkaluihin.

Aina yhtä iloinen ja hymyilevä Amerikan mies näyttää mallia, jonka jälkeen muuraan kaksi tiiltä ja homma tuntuu hauskalta. Jonkinlainen jatkumo tässä työssä selkeästi on. Joel kertoo flow-tilasta ja lihasmuistista, jotka määrittelevät ja ohjaavat työtä. "Muisti se on lihasmuistikin", kirjoitan muistikirjaani.

Limittäin laitettavat saumat, vääränlaiset votsi-saumat sekä tuli, vesi, maa ja ilma. Kirjaan ajatuksia ja sanoja muistiin, ihailen kätteni työtä tulisijan perustuksilla. Tunnen jopa kevyttä ylpeyttä, vaikka työnjälki on kiistatta varmasti vajaavaista. Ja toki ammattimies purkaa muuraamani tiilet ja tekee itse työn alusta alkaen – ja parempi varmasti niin.

Tapaamme nuohoojamestari Joukon kanssa hänen asiakkaansa pihan edustalla. Suojaamme sisätiloissa tulisijan ympäristön – siisteys on kaikki kaikessa. Olemme toisten kaikkein pyhimmässä paikassa eli kodissa, joten siellä liikutaan ja työskennellään sen mukaisesti, muistan Joukon jo aikoinaan kertoneen.

Katolla Jouko näyttää reilun 20 vuoden kokemuksella, miten laskuharja toimii. Kokeilen samaa ja yllätyn, miten hienosti työkalu tottelee. Tasainen, rauhallinen liike ja harja sutii hormin seinämät siisteiksi. Pölläytän mustaa nokea valkoisena hohtavalle hangelle.

Tämän jälkeen imuroimme sisätiloissa tulisijan, tuhkaluukut ja horminpohjan. Pidän kauemmin imuria kädessäni kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä. Samaan aikaan keskustelemme asiakkaan kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Sama toistuu seuraavan asiakkaan luona. Tarkastamme savupatruunoiden avulla hormien tiiviyden, putsaamme hormit, imuroimme. Vaikka asiat toistuvat, niin ympäristö ja keskustelunaiheet muuttuvat, naamasta alkaa löytyä enemmän nokea. Sotkuisesta naamasta ja käsivarsista huolimatta tämä on selkeästi ennen kaikkea herrasmiesten hommaa.

Ja mikä hienointa: tässähän saa työskennellä sekä yksin omassa rauhassa katolla että olla jatkuvassa sosiaalisessa kontaktissa ihmisten kanssa. Hieman samalla tavalla kuin omassa työssäni, ja kuitenkin täysin eri tavalla. Vaikka asioiden kokeminen vie mystiikkaa mennessään, on tässä hommassa ikään kuin kaikki kohdallaan.

Vanhan Rauman läheisyydessä katonharjalla havahdun ajatukseen, että yksi tämän homman ehdottomasti hienoimmista työsuhde-eduista on ainutlaatuinen työympäristö. Tässä ollaan ikään kuin kaupungin korkeimpia virkamiehiä. Kirjaan tämänkin huomion muistikirjaani, ja myöhemmin myös lopulliseen näytelmätekstiin.

Päivän päätteeksi kaivan vielä muistikirjani esiin ja kirjoitan uudelle puhtaalle sivulle: ”Ei ole sellaista aamuaurinkoa, jota sutarin silmä ei olisi nähnyt. Ei linnunlaulua, jota ei kolarin korva kuullut.” Mutta muistaisin sinut -näytelmä on saanut yhden avauslauseistaan oikeassa ympäristössä, oikeasta tuoreesta tunteesta ja aidosta käytännön kokemuksesta.

En muista milloin olisin viimeksi innostunut jostain näin paljon. Kotiin ajellessani huomaan pohtivani, että nyt saatan tietää, mikä minusta tulee sitten kun kasvan isoksi.

Mutta siihen asti on parempi, että pysyn kiinni kynässäni. Ehtiihän tuota vielä jonain päivänä jotain uutta, jos siltä tuntuu.

NELJÄNOLLA-KOKEMUKSIA OVAT TOTEUTTAMASSA:
Asennuskivi Oy
Nuohouspalvelu Lehtimäki Oy
Viestintäosakeyhtiö Bonde Oy