Neljänolla – osa 12: Kyläkaupalla

Auringon haalistama ja halkeillut Pepsi-logo peittää kokonaisen ikkunan. Ulko-oven yläpuolelle on kiinnitetty valkealle pohjalle televisiosta tuttu sininen T-kirjain. Punaisessa seinässä keltainen peltilaatikko, jossa on torven kuva.

Pihamaalla tuoksuu tuulenselällä matkaava heinä ja pysäköidystä traktorista huokaileva diesel. Kylänmiehet juovat pihapöydässä kahvia. Betoniportaiden pinta ja käsinojan kahva hilseilevät, pyyhkäisen sormellani kuivunutta maalia.

Oven auetessa metalliketju kolahtelee ikkunalasiin ja sitä ympäröiviin puupaneeleihin. Vastaan astelee samaan aikaan ummehtunut, mutta viileä ilma. Täti tervehtii tiskin takaa äitiä, hymyilee minulle. Ujostelen ja painaudun äitiä vasten.

Pieneen tilaan on tungettu tavaraa enemmän kuin isoon Ekamarketiin. Tutunnäköisen kaurahiutalepaketin sininen väri on haalistunut vaaleammaksi kuin kotona. Hyllyjen välissä tuoksuu mäntysuopa, persilja ja tilli. Sarjakuvalehtien supersankarit ovat muuttuneet kasvoiltaan vaaleankeltaisiksi.

Kylmäallas humisee ja naksuu. Lasin takana toisiinsa kiinnitetyt nakit, ennennäkemättömän suuri pötkö lauantaimakkaraa, kasa kirkuvan punaista jauhelihaa ja muutama kiiltäväpintainen kala. Toisiinsa painautuneet jääkiteet ja suola sulavat yhdeksi harmaaksi sotkuksi.

Takaovi on auki, sieltä näkee ison pinon pahvilaatikoita ja palan peltokaistaletta. Viileä viima koskettaa jalkoja, kipristelen varpaita sandaaleissa. Tuulenvire heiluttaa muovisia kaistaleita, joiden takaa äiti ottaa maitopurkin ja jogurttia.

Muistan edelleen välähdyksenomaisia yksityiskohtia, mutta en muista sitä, mistä kyläkaupasta mikäkin näistä muistoista on. Jo lapsena kyläkauppoihin astuessa aisti erilaisen tunnelman. Kotoisan, kesäisen ja liikkumaton tilan. Sellaisen tunnelman, jota on vaikea enää tänä päivänä tavoittaa.

Uudenkaupungin Pyhämaassa, idyllisen maalaismaiseman raitilla sijaitsee edelleen kyläkauppa. Ja vaikka tuolle kaupalle on matkaa kotiovelta vain 46,5 kilometriä, on vierailu jäänyt aina vain ajatuksen tasolle.

Kesäloman viimeinen viikko on hyvä hetki viilettää pitkin Rantatietä. Enkä selkeästi ole ainoa, sillä kaartaessani auton Pyhämaan sydämeen kulkee väkeä edestakaisin rantaan ja raitille. Rantamaisemissa on helppo huomata, miten täällä pidetään yhdessä paikoista huolta. Kaikki on viimeisen päälle viilattu, ympäristö siisti ja puhdas.

Vedämme laiturilla keuhkot täyteen meri-ilmaa. Nousemme portaita ylös mamsellimyllylle, kierrämme Pyhämaan uuden kirkon ja vanhan uhrikirkon. Heinät huojuvat, sirkat sirittävät, helle saa paidan liimautumaan selkään. Vaikka väkeä liikkuu, lepää täällä täydellinen rauha.

Ikään kuin loppuhuipennuksena suuntaan kyläkaupalle. Pihalla ei näy kylänmiehiä, ei traktoreita, ei Pepsi-logoa ikkunassa, mutta seisahtunut tunnelma kertoo, että nyt ollaan jonkin aidon ja oikean äärellä. Pihakatoksessa myytävät kukat ja puutarhatyökalut, ilmoitustaulu täynnä haalistuneita ilmoituksia ja käsinkirjoitettuja mainoksia.

Kyläkaupasta löytyy kaikkea. Tavaraa on paljon, mutta yksittäisiä tuotteita vähän, tai tarkemmin ottaen varmasti juuri sopiva määrä. Artikkelien määrä yllättää, täältähän löytyy kaikkea, mitä ihmismieli keksii tarvita. Keksipaketit ja karamellit ovat sulassa sovussa laikkojen ja liinavaatteiden kanssa.

Kylmäkaapin edessä olevat muoviliuskat ovat kuin suoraan menneestä ajasta. Kun on kerran kaivanut maitopurkin syliinsä sellaisten väleistä, tietää miltä tuo viileä muovi tuntuu käsivarren iholla, miltä kylmästä lämpimään ilmaan palaava käsi.

Ostamme jäätelöt ja istahdamme kaupan pihapöydän ääreen. Muutama mökkiläinen toimittaa asiaansa kaupassa ja Postin laatikolla. Tämän aidompaa maalaisromantiikkaa on tähän maailman aikaan vaikeampaa kuvitella. Tulin katsomaan kyläkauppaa, mutta saatoin menettää palan sydäntäni Pyhämaalle.

Tämä lienee se kylä keskellä ei mitään, mistä Olli Halonen on laulanut koko kuluneen kesän kaikilla radioaalloilla. Täällä ilma vaihtuu, mutta aika seisoo hyvällä tavalla. Täällä hengitys on tasainen, mutta täynnä uudenlaista energiaa.

Huomaan kuvittelevani itseni tänne 30 vuoden kuluttua. Näen itseni aamukahvin aikaan mittailemassa maisemia norjalaisessa villapaidassa, puuvillahousuissa ja saappaissa. Vedän verannalla pitkät kiireettömät henkoset piipusta, puhaltelen taivaalle pelkkiä poutapilviä. Kirjoitan muistikirjaani muutaman ajatuksen.

Kesäpäivät istun vanhan mökin terassilla, talvet tuvan ikkunalla. Tunnustelen tulevaa tuulta tuijottaen taivaanrantaan. Radiossa ei soi Halosen Olli, vaan merisää: Russarö, Tankar, Utö, Ulkokalla. Kaappikello kertoo aikatauluttoman aamun tavoittaneen puolenpäivän.

Kaupunkiin eksyn korkeintaan kerran viikossa, vain silloin kun on pakko. Mutta kyläkaupalle kuljen päivittäin iltapäivällä tasan kello kaksi. Saappaan pohjat jättävät hitaat jälkensä hiekkatiehen. Pitäähän meidän kylänmiesten vaihtaa viimeiset kuulumiset kahvikupin äärellä.

Vihdoin tiedän, mitä tahdon tehdä isona.

NELJÄNOLLA-KOKEMUKSIA OVAT TOTEUTTAMASSA:
Asennuskivi Oy
Nuohouspalvelu Lehtimäki Oy
Viestintäosakeyhtiö Bonde Oy