Facebook-postaus käyttäjältä Marko Östman - Blogi

Yksinolosta ja yksinäisyydestä. Pidän yksinolosta. Pienistä hetkistä, jolloin jään yksin omien ajatusteni kanssa. Hiljaisista ja huolettomista, ilman minkäänlaista huomiota. Tunneista, jolloin kukaan ei kaipaa, kysele perään, tarvitse minulta mitään. Pidän siitä, että minulla on mahdollisuus vetäytyä työhuoneeseeni. Irtautua arjesta, oikeasta elämästä, muu maailma ympäriltä mykistettynä. Tarvitsen sitä siinä missä ravintoa, nestettä ja aamukahvia ennen kuin puhun kenellekään. Tarvitsen sitä pysyäkseni järjissäni samalla tavalla kuin joku toinen tarvitsee tunnin juoksulenkin tai illanvieton ystävien seurassa. Yksinolo on kuitenkin aivan eri asia kuin yksinäisyys. On helppoa haluta olla yksin, silloin kun ei ole oikeasti yksin. Silloin kun on olemassa vaihtoehtoja, silloin kun kyseessä on oma valinta. Kaikille yksinolo ei sitä ole. Suomessa joka viides kärsii aika ajoin jonkinasteisesta yksinäisyydestä. Noin kymmenen prosenttia viidestä miljoonasta kokee yksinäisyyttä vuoden jokaisena päivänä. Tämä inhimillinen hätä koskee lapsia, nuoria, keski-ikäisiä, vanhuksia, yhtä lailla poikia ja tyttöjä, miehiä ja naisia. Korona-ajan karanteenimaailmassa eristäytyminen, epätoivo ja yksinäisyys ovat kasvaneet entisestään ja kasvavat päivä päivältä. Edessä oleva joulunaika on ennen kaikkea perhejuhla, mikä korostaa toisilla yksinäisyyttä aivan uusiin mittoihin. Yksinollessani olen pohtinut kuinka paljon erilaista yksinäisyyttä voi olla, miltä se saattaa tuntua, kuinka näkymättömäksi itsensä voi tuntea. Ajatukset hakevat vielä paikkaansa ja kun ne osuvat yksiin sanojen kanssa, saattaa olla jotain sanottavaakin. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan halu nostaa esiin niitä, jotka tarvitsevat juuri nyt apua. Suosittelenkin pysähtymään hetkeksi, tutustumaan vaikka HelsinkiMissioon ja tapoihin auttaa yksinäisiä, etenkin näin joulun aikaan: www.helsinkimissio.fi #ArjenPienet / Kuva: ElonKuvaus