Facebook-postaus käyttäjältä Marko Östman - Blogi

Timantit.💎 Koti on siellä, missä sydän on. Puhkikulutettu ja läpikaluttu, tuhansin eri fontein seinille sisustustarroiksi leikattu lausahdus. Lämmin klisee, joka kuitenkin muuttuu todeksi joka kerta, kun kurvaan Kasitietä pitkin kohti kotia. Etelästä tullessa kodintunnun tuntee menneen ajan maalaiskunnan perinnemaiseman paikkeilla. Sisämaasta saapuessa tuo tunne odotuttaa itseään aina ensimmäisiin liikennevaloihin saakka. Pohjoisesta palatessa on kuin kotonaan Kasitien kaarteiden suoristuessa, vesitornin valojen lipuessa hitaasti kiintopisteeksi horisonttiin. Tuon tornin näköalatasanteelta olen ihmetellyt ja ihastellut sinua taaperona, teini-ikäisenä, kaksikymppisenä ja nyt kun käyn neljännen vuosikymmenen viimeisiä vaiheita. Sieltä olen nähnyt sinut joka kerta samaan aikaan samanlaisena ja aina uutena. Minulle olet jotakin, jollekin toiselle jotain toista. Toisinaan kuvittelemme tuntevamme sinut kuin omat taskumme, mutta monimuotoisuutesi osaa yllättää. Kuten pieneen pakatut suuret aina. Olet punainen piste kartalla. Kaistale Kasitien varrella, jonka holtiton ohittaa silmänräpäyksessä. Saapuvien ja lähtevien laivojen satama. Missä kaikki tuntevat jotain kautta toisensa. Missä isät ja äidit tapaavat jo ala-asteella. Missä kiitos ei ole kirosana. Olet seissyt täällä vuosisatoja, sinua halkovan kanaalin varrella. Nähnyt kulkurien kuljeksivan, kokenut sodat ja rauhat, kestänyt tulipalot ja säilyttänyt vanhat puutalot. Kantanut sylissäsi tätä hieman hassusti puhuvaa heimoa, joka on ainutlaatuisella tavalla ylpeä juuristaan. Ylpeä juuri sinusta. Sinä olet tuuli vanhan kaupungin kujalla. Tyttö nypläämässä Helsingintorilla. Aamupakkasen puutalojen ikkunoihin piirtämät kuurankukat. Eteläpitkäkadulla seinään painettu kämmen. Olet suuret unelmat, jotka syntyvät seinien sisällä. Sellaiset, joita emme ole tottuneet sanomaan täälläpäin ääneen. Minulle olet pienen pojan silmissä säihkyvä näkymä kerrostalon kuudennen kerroksen ikkunasta. Päiväkodin piha, jossa irroitin otteeni äidin kädestä. Tehtaan parkkipaikka, jolla odotimme isää töistä. Koulutie, jota kuljin yhdeksän vuotta edestakaisin. Kengänpohjissa rapiseva sepeli. Olet keskuspuiston penkit ja keinut, joilla joskus keinuin ja joissa myöhemmin keinutin. Kaikki kadunpätkät, joilla pyöräilin kavereiden kanssa jogurttipurkeista tehdyt räpättimet pinnojen väleissä. Ne mutkat, joissa odotin tyttöjä. Se risteys, jossa sain ensimmäisen suudelmani. Vallihaudat, joiden suojassa särjin sydämeni ensimmäistä kertaa 6-vuotiaana. Olet liikenneympyrä, jota vasta ajokortin saaneet kiersivät 12 kertaa ympäri yhteen soittoon. Korkea kukkula, jonne ajoimme muita ihmisiä pakoon. Olet juhannusteltan paikka Reksaaren rannalla. Olet kesäyössä soinut Kuubalainen serenadi. Ja totta kai se valkoinen kirkko, jossa minut vihittiin. Sinä olet raatihuoneen kello, kaupungintalon torni, väylä pienvenesatamasta vaikka maailman toiselle laidalle. Jo poistetut pysäköintimittarit ja edelleen höyryävät pystökaffekojut, joiden äärellä iäkkäät herrasmiehet tietävät kaikesta kaiken. Sairaala, jonka ikkunoissa palaa öisin lämpimät valot. Hautausmaat, joissa lepäävät ne, joita ikävöimme. Olet ahkera ja aikaansaava, muttet tee siitä liian suurta numeroa. Poljet maanantaiaamuisin vastatuulessa ja tuiskussa päättäväisenä puskemaan paperia maailmalle, hitsaamaan laivanrunkoa, lastaamaan lähtevää tavaraa ruumaan. Perjantai-iltaisin seisot sinikeltaisessa pelipaidassa kiekkomaila kädessä jäähallin mäellä. Istut tasavertaisena toisten kanssa katsomossa. Elät hetkessä ja annat tunteen viedä. Ja kuitenkin, kuten sanottua, joillekin olet vain se punainen piste kartalla. Aavaa preeriaa Kehä III:n ulkopuolella. Kaltaisiasi saattaa olla maailmassa satoja. Ne kaikki saattavat olla lähes samanlaisia, mutta eivät lopulta lähellekkään kaltaisiasi. Me tiedämme, kuinka paljon pidät sisälläsi. Meille olet suolaveden ja sen selällä matkanneiden merituulten hioma timantti – olemme sinusta kotoisin, olet se mikä tekee meistä meidät. Kun lähden täältä, tiedän että pysyt aina täällä. Kun olen maailmalla, olen aina vain kaukana kotoa. Kun palaan alkuun, tiedän joka kerta kuuluvani tänne. ✖️✖️✖️✖️✖️ Hyvää 578. syntymäpäivää, Rauma! 💙💛 ✖️✖️✖️✖️✖️ #ArjenPienet