Tytöt.

Kuin tuijottaisi todella huonoista arpajaisista voitettua, väkipakolla pinkiksi värjättyä ämpäriä. Piripintaa myöten täynnä yhtä huonoilla arvoilla vedettyjä aikansa eläneitä olettamuksia.

Nostan ämpäristä ensimmäisen: Tytöt eivät tykkää autoista, moottoreista eivätkä muovipyssyistä. Nostan toisen: Kaikki tytöt leikkivät aina kotia – nukeilla tai kahvikupeilla. Tytöt ovat leikisti äitiä tai hoitotätiä. Järjestävät toisilleen teekutsuja ja taputtelevat hiljaa hiekkakakkuja.

Kaikki tytöt pukeutuvat punaisiin ja pinkkeihin, verhoutuvat pitkiin mekkoihin, puuteriin ja permanentteihin. Piirtävät puutarhoja täynnä pioneja ja tulipunaisia tulppaaneja. Kasvattavat supersankariviitan ja -naamion sijaan selkäänsä siivet ja päänsä päälle sädekehän.

Tytöt lentävät maanantaista sunnuntaihin päivänkakkaroilla. Elävät tammikuusta joulukuuhun mansikkamehulla, vaahtokarkeilla ja hattaroilla. Askartelevat liimassa ja glitterissä uitettuja pahvisia prinsessakruunuja. Eivät he hypi kuralätäköissä, veistele kaarnaveneitä tai kaksimielisiä vitsejä.

Jokainen tyttönen hymyilee valokuvissa, seisoo sirosti nilkat suorina, saparot siististi sivuilla. Nostaa sentin verran tyllihameen helmaa ja niiaa nätisti. Odottaa kiltisti puheenvuoroa ja pyytää lupaa saada esittää kysymyksiä. Kaikki tyttöset voimistelevat, tanssivat, raapustelevat runoja, näyttelevät sivurooleissa.

Yksikään tytöntylleröistä ei juokse käytävillä, kiroile, syljeskele, saati hikoile. Kaikki tytöntylleröt ovat kärsivällisiä ja omatoimisia, tykkäävät hoivata ja huolehtia. Kukin tytöntylleröistä kerää kiltisti kokeet luokassa, muistaa aina kiittää ja sanoa käsipäivää.

Tytöille tytöttely ja tytöntylleröttely on aina ihan ok. Jokainen tyttö tykkää käyttää essua ja laittaa lasagnea, harjata pitkää tukkaa, lakata kynsiä. Tytöt syövät suut kiinni, eivätkä koskaan puhu ruoka suussa.

Kaikista maailman tytöistä tulee isoina sairaanhoitajia, siivoojia tai partureita, yhdestäkään ei tule poliisia, poliitikkoa tai puuseppää. Akkukoneista, vasaroista ja ruuvimeisseleistä tyttöjen kämmenet menevät kertakosketuksesta känsille.

Tyttö on hyvä ja odottaa poikaa sytyttämään nuotioon tulen, kasaamaan teltan, tappamaan hämähäkit ja paikkaamaan polkupyörän puhjenneen etukumin. Tyttö on hyvä ja istuu poikien sytyttämän takkatulen ääreen selailemaan sisustus- ja muotilehtiä.

Niinpä niin. Huolestuttavinta on kuitenkin se, ettei vielä tässä vaiheessa näy edes tämän aikansa eläneillä olettamuksilla täytetyn, väkipakolla pinkiksi värjätyn ämpärin pohjaa.

Potkaisen ämpärin kumoon. Haluan nähdä jokaisen menneen maailman muinaisjäänteen, kömpelön stereotypian valuvan viemärin rei’istä sinne, mistä niitä ei enää koskaan kaiveta takaisin. Aivan liian monessa maailmankolkassa tytöt jopa puhuvat suu kiinni.

Siellä tytöt eivät lue, laske, harrasta liikuntaa. Piirtele penaaleihin ja matematiikan vihkojen marginaaleihin itsestäänselviä sydämiä ja sinipunavioletteja yksisarvisia – mitäs muutakaan. Siellä tytöt tekevät pienillä väsyneillä peukaloilla penaaleita, pehmeitä yksisarvisia, muovipyssyjä. Siellä tytöt hikoilevat.

Siellä tytöt eivät tee hiekkakakkuja, vaan perheelle oikeaa ruokaa. Eivät kata teekuppeja, vaan kantavat vesiastioita pitkiä matkoja päänsä päällä. Siellä tytöt eivät leiki kotia, vaan elävät sitä äiteinä, aikamiesten vaimoina.

Pojat on poikia – ja tytöt tekevät niitä lisää, kuulin sanottavan. Ei. Vaikka sen sanoisi nyt kuinka viattomasti ja vitsikkäästi, kuulostaa se yhtä typerältä kuin jokainen tässä tekstissä tähän mennessä lueteltu lause.

Ei toisen sukupuolen alistaminen tee toisesta vahvempaa. Päinvastoin. Vain vahvat miehet tietävät, että vahvoista tytöistä kasvaa vahvoja naisia, joita ilman ei ole vahvoja poikia, joista kasvaa vahvoja miehiä, jotka osaavat ja uskaltavat elää tasa-arvossa vahvojen naisten kanssa.

Täällä, siellä, tuolla, missä maailmankolkassa tahansa – annetaan tyttöjen tehdä juuri niitä asioita, mitä tytöt itse tahtovat.

✖️✖️✖️✖️✖️

Tänään perjantaina 11.10. vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Vaikka tasa-arvon pitäisi olla itsestäänselvä asia, vielä ollaan kaukana siitä.

Mikään muutos ei tapahdu mutisemalla, vaan toimimalla. Tutustu tapoihin auttaa tyttöjä Plan International Suomen sivuilla täällä.

✖️✖️✖️✖️✖️

Lue myös muut Arjen pienet täällä.