Toivelistat.

Suuri lelulehti kolahti postilaatikkoon. Pieni poika alkoi pursuamaan iloa. Hetken kaikki oli mahdollista, kaikki lelut käden ulottuvilla. Valitsi jokaiselta sivulta suosikkinsa.

Aivan kuten minäkin vuosikymmeniä sitten veljeni kanssa. Sivu sivulta suuria valintoja, vuorotellen ensimmäisenä. Ainoana sääntönä se, ettei samaa saanut valita.

Mieli kaipaa materiaa vaikka kuinka ajan saatossa muokkaisi itsestään minimalistia. Toisaalta eletyt vuodet tekevät tehtävänsä. Kun nurkat täyttyvät enemmän ja vähemmän tarpeellisista tavaroista, huomaa ettei tarvitse enää mitään.

Kun katselen sivujen vaihtuvan vauhdilla, Vau!-huutojen kimpoillessa keittiön kaapeista seiniin ja sieltä edelleen eteiseen, hellyttävien harakanvarpaiden asettuessa epävarmoina paikoilleen, en voi olla miettimättä, mitä sitä mies tässä iässä kirjoittaisi kyseisen lehden viimeiselle sivulle sijoitetulle toivomuslistalle.

Jos kaikki olisi hetken mahdollista, kaikki lelut käden ulottuvilla. Jos saisi valita joka sivulta sen, mitä haluaa, vaatia itsekkäästi vain itseään ajatellen. Valittaa ja viuruttaa, että saa varmasti haluamansa.

Ensimmäiselle riville kirjoittaisin tahtovani takaisin taidon olla edes hetken aikaa suorittamatta, yrittämättä saavuttaa jotain. Pysyä paikoillani puhelimeen puhuessani. Luopua korvien välissä jatkuvasti viuhtovasta luomisprosessista. Tuntea rinnassa normaalin rytmin.

Toiseksi, ja edellisen jatkeeksi, toivoisin löytäväni tavan rentoutua hetkeksi hyvän elokuvan äärellä. Kuunnella edes yhden kokonaisen levyn alusta loppuun ja löytää uutta lempimusiikkia. Ääritapauksessa tuhlata vaikka tunnin jonkin turhanpäiväisen pelikonsolin parissa.

Kolmanneksi kaipaisin kärsivällisyyttä silloin, kun minulta kysytään jotain. Nöyryyttä kysyä silloin, kun en tiedä jotain. Ajatuksia ja sanoja, joilla pyytää muilta anteeksi ja joilla antaa anteeksi itselleni.

Toivoisin osaavani unohtaa hetkeksi aikataulut, almanakat ja ajankulun. Ottaa aikaa vain itselleni kokematta huonoa omaatuntoa siitä, etten anna sitä muille. Nauttia täydellisestä yksinäisyydestä tuntematta itseäni ikäväksi ihmiseksi, kun nautin jostain sellaisesta, mikä on jollekin toiselle tahtomattaan jokapäiväistä arkea.

Haluaisin oppia hymyilemään valokuvissa, kävelemään hitaasti ja hiljaa. Katsella kahvilan ikkunasta kotikaupunkini vanhoja puutaloja vieraan silmin, kotimme ikkunoiden valoja kuin ohikulkija.

Rakas joulupukki, jos tämä kaikki tai edes osa näistä on liikaa pyydetty, niin olen kyllä ihan iloinen pehmeistä paketeista paljastuvista perinteisistä villasukista ja pitkistä kalsareistakin.

Olen yrittänyt olla kiltti, joten jos sinulla on jotain hyviä vinkkejä, mitä vaimolle kannattaa hankkia lahjaksi, niin otan niitä mielelläni vastaan vaikka parin pikkuleivän ja lämpimän maidon tai vaihtoehtoisesti kolmen vartin viskipullon hinnalla.

Nimittäin kolme joulua takaperin antamani tyhjä pahvilaatikko ja post-it -lappu, joka kertoi laatikon sisältävän rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä tuskin saa toistamiseen yhtä varauksetonta vastaanottoa.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.