Sinivalkoiset.

Istumme 103-vuotiaan kanssa saunan lauteille. Käsissämme karjalanpiirakat ja korkeajalkaisissa juhlan kunniaksi herrasväestä väkevämpää.

Laskemme löylyä ja vaihdamme sanan sieltä, toisen täältä. Kaiken sen, mitä nyt suupalteilta suomalaisilta irtoaa. Puhumme säästä ja me molemmat tiedämme, että meille suomalaisille se ei ole small talkia se.

Vallitsevasta säästä suomalaisen on helppo siirtyä seuraaviin aiheisiin. Jaamme järvet ja metsät, joihin on vielä viiva vetämättä. Piirrämme ilmaan rannikkoseutujen läpitunkevan tuulen ja sisämaan sateiset sunnuntaiaamut. Joutsenet ja kurkiaurat, latomeret ja mustikkamaat. Höyryn, joka nousee hengityksestä paukkupakkasilla.

Pidättäydymme puhumasta taloudesta ja politiikasta. Ne vaihtelevat maailman ja ajan mukana, ruisleipä on ja pysyy. Nyökkään, saunassa sielu lepää eikä sinne suru ja murheet sovi.

103 vuotta sitten, 103-vuotias sanoo, sisu piti meidät sinivalkoisina. Kuvaillaan kuinka miehet ja naiset syöksyivät sotaan rohkeina. Unohdetaan se, miten paljon he pelkäsivät päivästä ja yöstä toiseen, mutta siitä huolimatta antoivat kaikkensa. Se tekee heidän rohkeudestaan ja teoistaan vielä suurempaa.

103-vuotias kääntää kiulun ja kauhan, suuntaa suihkun kautta Linnan juhliin. Karvalakin korvaläpät heiluvat vanhan sinisen Saab 92:n ratissa. Sillä on haettu tyttö juhannusyönä kokkoa katselemaan, käyty kotikylän kirkossa kääntämässä tyttö rouvaksi, menty osastolle tulostamaan mukulat ja sillä kuljetaan vielä viimeiseen lepoon.

Katselen sinivalkoista 103-vuotiasta kulkupelissään. Sisulla se ajaa, kyynärpää avoimesta ikkunasta rehvaakkaasti roikkuen. Matkalla omiin juhliinsa, hyräillen Junnu Vainiota, pakkasesta vähät välittämättä. Liekö Pohjanmaalta vai Satakunnasta? On mennyt vuosien saatossa lajit sopivasti sekaisin ja tultu suvaitsevaisiksi.

Onnea 103-vuotias Suomi – ei vettä, rantaa rakkaampaa. Hyvää itsenäisyyspäivää, suomalaiset!

Lue myös muut Arjen pienet täällä.