Sähkökatkot.

Sähköt katoavat aina yllättäen. Hetken hämmentävä ja samaan aikaan huojentava hiljaisuus, kun arki ympärillä pysähtyy.

Kukaan ei liiku, kaikki katsovat toisiaan. Kodinkoneiden jatkuvan huminan kuulee vasta nyt kun sitä ei enää kuule. Muutaman sekunnin olemme yksin, yhdessä toisten kanssa.

Ja yhtä nopeassa hetkessä tuo välähdys on poissa. Alkaa sähinä. Sulakkeet on tarkastettava, kurkistettava ikkunoista palaako naapureilla valot. Kärähtiköhän kodin elektroniikka. Kuittaakohan vakuutus katkoista aiheutuneet vahingot.

Lapsena katkot lupasivat seikkailun. Kun kaikki pimeni, sydän heräsi ja mielikuvitus alkoi ottaa askeleita. Tästä syystä tarkkailen sähkökatkojen hetkellä ensimmäisenä lapsiani. Pelästymistä seuraa hämmennys ja hämmennystä innostus. Katseet kertovat, että edessäpäin on selvästi seikkailu.

Valot eivät palaa varttitunnissa. Kaivetaan kaapista keittiön pöydälle kynttilät, ehkä lautapeli, ehkä kirja. Perhe on koossa. Kääriydytään vilttiin. Kaikki on kivalla tavalla seis ja ikään kuin palannut alkuun. Salaa sitä toivoo, ettei sähköt palaisi pitkään aikaan.

Siinä viltin alla kynttilän valossa nopan pyöriessä Kimblen kupolin sisällä sitä tajuaa, että sähkökatkot ovat särö, positiivinen poikkeus aikuiselämän arkeen. Siellä missä pienetkin muutokset ovat aika harvassa, missä käytännössä kaikki muu paitsi oma kuolema ja sähkökatkot ovat ennustettavissa.

Sähkökatkot. Hetket, joista puuttuu ensin kaikki ja sitten ei yhtään mitään, etenkään jos jokaisen puhelimestakin on akku loppu.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.