Pakomatkat.

Kuvittele sunnuntaiaamu, siihen sumu ja sade. Kuvittele katuvalojen humina, katoavan kesän hiljaisuus. Minä kuvittelen sinut samaan kuvaan.

Kuvittele maantie, moottorin käynti, kuinka kaikki jää kauas taakse. Kaupungin vilinä, sen valot, kiire, tehdyt ja tekemättömät työt ja tehtävät. Kaikki kaiken lopussa, aivan alussa turha.

Tunnetko kuinka kevyeksi käyvät kellon viisarien iskut. Tunnetko avoimen ikkunan, josta aurinko antaa varjoille vapaapäivän. Tuulen, joka sotkee hetki sitten vapaaksi päästämäni hiuksesi.

Tunnetko sen hetken, jolloin nostat jalkasi tuulilasia vasten. Hymysi, joka paljastaa heränneen huolettomuuden. Luvan olla vain sitä, miksi sinut siihen luotiin.

Käännä makuukamarikatseesi tänne, katson jo valmiiksi takaisin. Soudan sormenpäällä pitkin poskeasi. Oikeassa elämässä saisin ehkä sakot.

Painan poljinta, puristan rattia, Lauri Tähkä laulaa radiossa. Laula mukana tai ole laulamatta, kunhan pidät seuraavaan kaupunkiin asti kiinni kaikesta siitä, mistä olemme tähän tulleet.

Huomaatko, kuinka mahdottomaltakin tuntuva matka taipuu tahdon edessä. Tunnit muuttuvat minuuteiksi, kilometrit katoavaisiksi, käsi polvella kevyeksi, silitys sanojakin suuremmaksi. Huomaatko, kuinka huomaamattamme kuljemme aina vain maaseudummaksi.

Näet kapenevan kadun, asvaltin katoavan altamme, hirviaitojen vaihtuvan heinäksi. Askel askeleelta pienemmäksi käyvän polun. Pitenevät puut, sirisevät sirkat, sakenevan metsän.

Tunnet tunteen, josta luulit jo luopuneesi. Tunnet varvut, jotka pistelevät varpaitasi. Ne ovat onnellisia oksia, sanon, ja kaikki se on juuri nyt tässä, mikä tuntuu tavallisena maanantaina mahdottomalta tavoittaa.

Löydämme pitkän polun päästä pienen mökin. Mökin rannasta, maailman laidalta laiturin. Lasket varpaasi viileään veteen. Saat aikaan värähdyksen, josta kasvaa jossain kaukana hyökyaalto.

Teet taivaanrantaan väylän ja tartut käteeni, matkaat mihin maailman kolkkaan mielesi vain vie. Tulen mukana, astun jäljessäsi jalanjälkiäsi.

Lasken kuistille kantamuksemme. Vedät syvään henkeä, huominen ei huoleta hetkeen, vedän sinut viereeni. Alkusyksyn viileä henkäys kiertää meidät kaksi, eikä mikään tässä maailmassa mahda meille mitään.

Ollaan hetki hiljaa, aivan vaiti, vihdoinkin vapaita kaikista vaatimuksista ja velvoitteista, jotka vievät meiltä päivä päivän jälkeen vähäisimmänkin jäljelle jääneen järjen.

Jatka kuvittelemista ja kuvittele kuinka saunanpesästä nousee piipun kautta kylmään iltaan pieniä kipinöitä. Lisään pesään puita, kuuma ilma koskettaa käsivarttani. Puhallat ylälauteelta leikkimielellä lohduttaaksesi.

Pidän sinusta juuri tuollaisena. Sanon sen, ja sinä piirrät ilmaan harakanvarpaita ja haparoivan sydämen. Juuri nyt, juuri tuon verran meillä on varaa ja lupa olla lapsellisia.

Käännät kylkeäsi, käännyt kohti, ja yhtäkkiä on yö, jonka läpi pidämme ikkunaa auki, jotta kuulisimme kaislikon kasvavan, metsän tuoksun tulevan tuulen mukana. Kaksi keisaria uusissa vaatteissansa, vallattomina ja viattomina. Lasken syliisi viiden tähden lupauksen ja olen lähempänä kuin luonnon lakien mukaan on edes mahdollista.

Aamuyöstä valo viipyy vatsallasi, etusormeni kirjoittaa selkärankaasi suuria sanoja. En tullut tänne asti tuhlatakseni ensimmäistäkään kirjainta.

Avaamme aamun avaamalla korkkiruuvin kerran, kahdesti, kolmesti. Kohta jo kuudennen kerran. Kumoamme kuohuvaa kaikista paikoista, joihin mielikuvituksemme vain kantaa. Kumoamme kaiken, minkä jaksoimme kantaa.

Täällä teemme kyseenalaistamatta kaiken sen, minkä tahdomme. Tyynysodan, tunnustusten sarjatulen, lumisateen vessapaperipaloista, vesisateen saunan suurimmasta saavista.

Kaikki aikuisilta kielletty on koko ajan entistä kauempana. Ja samaan aikaan jossain kaukana ajatusten kantamattomissa, täyteen kirjatut seinäkalenterit syttyvät tuleen tulitikkuakaan raapaisematta.

Joten kuvittele, kuvittele kuinka lyhyt matka on kauas. Kuvittele kaikki tämä, kuvittele vielä lisää. Täytä rivien välit ja raavi auki välistykset.

Kuvittele, kunhan muistat unohtaa, että jossain vaiheessa on vielä astuttava takaisin arkeen. Kohdattava kotimatka, kotityöt ja kaikki se, mikä tekee meistä tavallisia kuolevaisia.

Joten kuvittele, helvetti soikoon kuvittele, ja tee meistä kerta toisensa jälkeen jälleen villejä ja vapaita, aikuisia ihmisiä ikuisella pakomatkalla.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.