Maljat.

Näin miehen vetävän talven yli levänneen paatin päältä pressua. Ympärillään kaikki kevään merkit, katseessa tuleva kesä. Reimareiden välissä aukeava avoin horisontti, mahdollisuus matkata minne tahansa.

Ajattelin pientä kipparin hattua, kiikareita, karttoja. Saaristomeren suolaisia aaltoja, savustettua kampelaa, pasianssia. Ajattelin viimeistä yhteistä hetkeämme paatin kannella Lahdenaukealla loppukesästä 2008. Ajattelin esikuvaani, ajattelin sinua.

Pienet pojat potkivat kerrostalon pihalla kumisaappaissaan kulunutta, millä hetkellä hyvänsä saumoistaan periksiantavaa palloa. Kura lentää kaaressa, eikä kumpikaan välitä vähääkään vaatteiden likaantumisesta.

Pieneen maailmaan mahtuu vain puhdasta ulkoilun ja urheilun riemua. Yhtäaikainen ylävitonen, isoveljen loputtomat neuvot peliä paremmin ymmärtävälle pikkuveljelleen. Ajattelin aamusta iltamyöhään kantavia kisoja ja kinasteluita, pipolätkä- ja painimatseja, ajantajun katoamista. Ajattelin parasta ystävääni, ajattelin sinua.

Liikennevaloissa vanhan rouvan varovaiset, vaivalloiset askeleet ylittivät suojatietä. Käsikynkässä pieni poika koulureppu selässä. Vaikka vanhat askeleet eivät enää kanna kiireisen maailman kyydissä, asuu viisaus ja huolenpito harmaiden hiusten alla.

Mietin kumpi kannattelee kumpaa - vai kannattelevatko molemmat toisiaan? Ajattelin loputonta lämpöä, varauksetonta välittämistä. Ajattelin sinua.

Katselin kahden teinitytön räpsivän kuvia kännyköillään hampurilaisravintolassa. Liian vahvat meikit vielä lapsenomaisilla kasvoilla. Sinne tänne sinkoilevat kirosanat, jotka eivät istuneet niihin kohtiin, joihin ne asetettiin.

Kapinaa ja itsevarmuutta viestivät mustiksi maalatut silmät, joiden takana asuu jo häivähdys itsenäistymisen pelkoa. Sydämet, joissa sykkii suunnaton epävarmuus. Ajattelin kaikenkantavaa rakkauttani, ajattelin sinua, teitä molempia.

Nuoripari kuherteli kahvilan nurkkapöydässä. Avoimesti lähekkäin, loputtomasti asiaa toisilleen. On helppo arvata, että he pitävät toisistaan kiinni kellon ympäri. Kaupassa, kaupungin kaduilla, kapealla sängyllä.

Ajattelin sinua eilisiltana katsomassa makuuhuoneessa TV-sarjaa, ajattelin minua samaan aikaan sohvalla lukemassa kirjaa. Asiaa on nykyään huomattavasti vähemmän, pääasiassa lainoista ja lapsista. Ajattelin meitä, ja mietin missä vaiheessa me muutuimme. Ajattelin ettei mikään ole vielä liian myöhäistä.

Parkkipaikalla vedin syvät henkoset tupakastani. Liian syvät. Yskäkohtaus kantoi kauas vuosien taakse. Tätäkin pahetta on paukutettu keuhkoihin jo yli kaksikymmentä kesää. Ajattelin haparoivia poskisauhuja, koulun nurkalla koettua jännitystä. Virsikirjan sivuista käärittyjä sätkiä, sadanmillin Marlboroita. Jämiä, jämien jämiä, jälki-istuntoja.

Ajattelin teitä. Ajattelin sinua, jota en enää koskaan näe. Terveiset sinne, tarjoa tulta sinisestä sytkäristäsi, kun jonain päivänä tulen perässä siitä samasta portista ja istahdamme pilven reunalle roikottaen jalkojamme vapaana kaikista vastuista ja velvoitteista.

Mutta tänään nostan maljan. Jokaiselle teille. Kaikille niille, joilta olen matkan varrella oppinut, joihin olen luottanut, tukeutunut. Niille, joiden kanssa olen viettänyt huippuhetkiä, kiivennyt ylämäkiä ja vierinyt alamäkiä, hulluja ja hämäriä toilailuja. Teille, joista olen välittänyt.

Nostan maljan jokaiselle. Tätä tahtia tulee tuossa tuokiossa juovuksiin. Mutta mitä sitten. On sitä humalluttu hullummistakin syistä.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.