Magneetit.

Kaksi puoliksi juotua pulloa poreilevaa kyykkyviiniä, joiden alkuperämaata en osaa nimetä. Vettyneessä pahvirasiassa pakastepizza. Parasta ennen -päiväyksen noin kolme viikkoa sitten nähnyt purkki vaniljajogurttia.

Hiilihapot kadottanut loraus Dr.Pepperiä 1,5 litran muovipullon pohjalla. Viime pääsiäisen, tai sitä edellisen peruja oleva Mignon-suklaamuna. Tölkissä tilkka kahvimaitoa.

Äidin tuomassa tummanpunaisessa Tupperware-astiassa makaroonilaatikkoa viime vuoden marraskuulta. Yksinäinen tummunut peruna nojaamassa viime lauantain jatkoilla vierailleen puolitutun unohtaman nuuskapurkin kylkeen.

Suuressa lasipurkissa suolakurkkuja. Ovihyllyllä sinappia, ketsuppia, keskiolutta. Pikaliimaa ja pölyä. Jumalaton määrä seinämiin kertynyttä jäätä.

Jostain käsittämättömästä syystä Jonas Gardellin viimeisin romaani. 0,5 millin lyijyä suoltava lyijytäytekynä. Musta vahakantinen muistivihko. Hehkulamppu. Kananmunia ja meetvurstia ainaiseen krapulaan.

Tällä luettelolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miltä jääkaappimme sisältö näyttää tänään. Sen sijaan kyseessä on sisältö, jolta se hyvin todennäköisesti näyttäisi jos eläisin 36-vuotiaana yksin.

Täysin tahaton boheemius haisisi muutaman kuukauden ajan vihanneskorissa mustuneelta banaanilta ja lasipintaan piirtyneiltä punaviinitahroilta. Tiskipöydällä modernia taidetta mukailevalta pizzalaatikoiden ja pikaruokapussien läjältä. Palaneilta nuudelin muruilta hellalla ja maustekaapissa yksinäisyyttään itkevältä aromisuolasirottimelta.

Eikä kyse ole loppujen lopuksi edes siitä, kuinka surulliselta jääkaapin sisältö näyttäisi. Vaan kuinka alaston olisi sen ovi.

Kylmällä pinnalla maksimissaan kaksi vanhaa magneettia. Toinen ehkä entisen tyttöystävän tuliainen Teneriffalta, toinen Riks, Raks, Poks -murojen mukana tullut muoviläpyskä. Ei muuta.

Ei postikorttia työmatkalta. Ei kauppalistaa, joka unohtuu aina ottaa mukaan. Ei pieniä kirjaimia, joista rakentaa räävittömiä kaksimielisiä runoelmia. Ei Viivi ja Wagner -sarjakuvaleikettä, joka kertoo sinun tekevän päätökset näiden neliöiden sisällä. Ei polaroid-kuvaa meistä toisten häissä.

Ei vauvakuvia viimeisen 16 vuoden ajalta. Maalauksia, joissa pienet sormenjäljet muodostavat mustikoita. Ei koulukuvia, lukujärjestyksiä, hammaslääkäriaikoja. Ei edes liian vauhdikkaiden sisälätkäpelien jälkeensä jättämiä kolhuja. Eikä piirustuksia, joita yritän aina oven kahvaan tarttuessani tulkita. Ei ensimmäistäkään.

Huonosti nukutuissa öissäkin on hyviä puolia. Sellaisiin havahtuu, kun pysähtyy aamuyöstä jääkaapin ovelle ja tajuaa, kuinka paljon suuria asioita mahtuu pienten magneettien alle.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.