Lokit.

Sinulle riittää vielä kalaonneksi yksi pieni silakka. Hetken aikaa vilpitön ilo on auringonkilo, joka heijastuu kiiltävältä, kämmenellä kummalliselta tuntuvalta pinnalta.

Yksi pieni silakka, jonka kannat ylpeänä rannasta apteekin muovipussissa kotipihan perälle, ja asetat punaiselle muovilautaselle naapurin kissaa varten.

Yöllä nukut jo syvää sikeää unta, kun katselen autotallin kulmalta, kuinka ensimmäinen lokki saapuu. Syöksyy, nousee, levittää siipensä uuteen syöksyyn. Laskeutuu lautasen ääreen. Nokka käy silakalla, leikittelee, raakkuu rumaa lauluaan.

Metelin perässä saapuu toinen, kolmas, kohta jo kuusi suurta siivekästä. Jossain kohtaa tuota typerää kuorolaulua on silakka kadonnut lautaselta.

Aamulla tuijotat lautasta. Hetken ilo on auringonkilo, iholla ja ajatuksissa, tyhjällä muovilautasella. Tiedät naapurin kissan saaneen silakkansa, sinun saaliisi.

Kerrot olevasi siitä aivan varma. Katsot jälkiä nurmikolla, jotka kielivät kuulemma kissan tassujen askelista. Katselen sinua hymyillen ja nyökkään.

Hyväksyn pääni liikkeen luoman valkoisen valheen, sillä haluan pitää vielä hetken kiinni uskostasi hyvään – maailmaan ilman ahneita paskiaisia.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.