Lataukset.

Pidän alkuperäisestä Dr.Pepperistä, Japp-patukoista. Pidän Aki Ollikaisen romaaneista ja Bo Carpelanin runojen rauhoittavasta voimasta. Pitkistä automatkoista tuntemattomaan, Suomi-iskelmästä autoradiossa. Uuden kokemisesta, kotiinpaluusta.

Pidän Christian Balen muuntautumiskyvystä. Charlie Chaplinin surumielisten silmien ja virnuilevan hymyn ristiriidasta. Pedro Almodovarin ohjauksista. Satuhäiden hölmöydestä ja sunnuntaiaamuisin Suomen kaunein koti -uusintojen kiireettömyydestä.

Pidän kaupunginkirjaston hiljaisuudesta ja tunteesta, kun seison keskellä kymmeniä tuhansia tarinoita. Pidän ruotsinkielisestä musiikista, sillä en ymmärrä sanaakaan niiden sanomasta, eivätkä mahdollisesti huonot lyriikat häiritse. Pidän brittipopista vaikka se kuulemma kuoli jo 20 vuotta sitten.

Pidän medium-miinukseksi paistetusta naudan sisäfileestä, paksusta punaviinistä. Villasukista ja pakkasiltana poksahtelevasta takkatulesta. Pidän tätä nykyä myös ruoanlaitosta. Vihannesten pilkkomisesta, jauhelihan paistamisesta, paprikajauheen ylikäytöstä.

Pidän pitkään valvotuista öistä, pitkistä aamu-unista. Pitkistä kuumista suihkuista pimeässä, puukiukaan pikkuhiljaa leviävistä löylyistä. Aamukahvista kevätauringossa, iltakymmenen hiljentämästä olohuoneesta. Pidän tummasta kahvista, tummasta oluesta, 12 tähden Metaxasta, halvan sikarin paksusta savusta.

Kaksimielisistä piikittelyistä, joita paiskomme jätkien kanssa pukuhuoneessa toistemme suuntaan sählyvuoron jälkeen. Pidän Pitkäveto-voiton tuomasta onnistumisen tunteesta enemmän kuin voittamistani euroista.

Pidän jääkaapin oveen jätetyistä viesteistä. Pidän kirjaa hyvistä lauseista, joita tulee vastaan. Pidän kiinni perinteisestä kirjoittamisesta – kynästä, kumista, mustista vahakantisista muistivihkoistani.

En juurikaan pidä älylaitteista – tai tarkemmin ottaen siitä, minkälaisen vallan ne ovat vapaa-ajastani saaneet. En siitä, kuinka ahkerasti vastailen WhatsApp-viesteihin ja osallistun kaiken maailman Messenger-keskusteluihin, kun voisin yhtä hyvin keskittää aikani kaikkeen siihen, mistä oikeasti pidän.

Tässä kännykkä tiukasti käteen liimattuna ja nenä jälleen kiinni näytössä mietin, miksi helvetissä lataan kännykkää useammin kuin itseäni?

Lue myös muut Arjen pienet täällä.