Lähiöt.

Astun hitaasti heräilevään aamuun. Parkkipaikalla vedän hetken henkeä ja hieron käsiini lämpöä. Pysähdyn liikennevaloissa illan viimeisenä tai aamun ensimmäisenä, riippuen siitä, keneltä kysyy. Pitkällä suoralla on aikaa katsoa joka aamu ratin takaa samaa seesteistä maisemaa.

Korkeat talot on maalattu valkoisiksi jo vuosikymmeniä sitten. Kaiken koetun näkee seinien kellertävästä sävystä, peltikatosta valuneista mustista vanoista, joiden alla ikkunoissa palaa pieniä valoja siellä täällä.

Ylimmässä kerroksessa, viimeisenä vasemmalla, leskirouva kattaa aamiaista jo toista vuotta tottumuksesta kahdelle. Kertoo tyhjälle tuolille huonosti nukutusta yöstä, rapinasta rappukäytävässä, alkavan päivän askareista. Kaapii koskemattoman lautasen tyhjäksi, laskee käden selkänojalle, kuiskaa käyvänsä kaupassa. Kieltäytyy hyväksymästä, ettei kukaan ole enää kuuntelemassa.

Naapurissa nuori nainen itkee tiskialtaaseen tequilan vahvuisia mustia varpusia. Viimeisessä tekstiviestissä sydämet ovat särkyneitä, ja niidenkin saapumisesta tuli juuri täyteen kolme kuukautta, kahdeksan päivää, 16 tuntia ja 32 minuuttia. Sekunnit menevät sekaisin, kaikki kipu katoaa ja paha pehmenee, kunhan kierteet aukeavat uudelleen. Rakkaus nyt vain sattuu eniten tuossa iässä, äiti sanoisi jos omalta elämältään ennättäisi.

Suoraan alapuolella, pieni poika hieroo unta silmistään ja isä kietoo kiireen huiviksi kaulalleen. Kohta on aika päästää päiväksi irti. Kylmyys kaikuu postiluukusta, sujahtaa sisätiloihin, kaulurin välistä veljen vanhoihin toppahaalareihin ja t-paidan sisään. Tekee sinne pesän ja sulaa vasta sitten, kun on taas aika painaa pää pehmeään tyynyyn.

Käytävän toisella puolella, osittain saranoiltaan olevan oven takana, vaimo painaa maissipussin poskelleen, mies katumuksen savurenkaana liesituulettimeen. Turha sitä on enää tässä iässä mitään muuttaa, totuttu on ja tutussa ollaan loppuun asti, mies ajattelee ja uskoo naisen osaavan ottaa ajatuksen anteeksipyyntönä.

Ulko-ovella opiskelijat kompuroivat yöstä aamuun. Pitkäksi venyneet illat maistuvat omenasiideriltä, halvalta maskaralta ja makkaraperunoilta. Vapaus on sallittua vielä vuoden, korkeintaan kaksi. Aamuyöstä post-it-lapuille kirjoitetaan unelmia kesäöistä, automatkasta Europan halki. Loputonta listaa ilmaisista haaveista, joilla on aivan liian suuret siivet suhteutettuna pankkitilin saldon kaltaisiin sivuseikkoihin.

Alimman kerroksen keittiössä morsian verhoutuu valkoiseen, sulhanen siniseen. Ensiauto sanoi itsensä eilisiltana irti, mutta ultraäänikuvassa on kaikki hyvin. Pieni ihmisen muotoa mukaileva peittoaa keittiön pöydällä alleen lomautuslapun, pikavippivitosen ja ulosottokirjeen.

Vain vastarakastuneet ovat jaksaneet jutella yön yli. Yhteisen peiton alta on matkaa maailmanvalloitukseen viisi askelmaa, lähikauppaan kymmenen enemmän. Rappukäytävään syttyy liekki, kaikuu askeleet, nauru, suudelma ja uhkarohkea minä rakastan sinua.

Pidän tästä ohilipuvasta maisemasta, valoista ikkunoissa, niiden mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. Ihmisistä ja ihmeistä, jotka voivat yhtä hyvin olla vain minun mielikuvitukseni tuotetta tai täyttä totta.

Tämän lähiön jokaisen kerrostalon ikkunoiden aamuhämärissä valoissa elää kaunis kaipuu ja lempeä hitaasti heräilevä lämpö - tunteiden koko kotimainen kirjo.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.