Kumisaappaat.

Päiväkodin porstuassa hujan hajan, siellä täällä, pystyssä, kyljellään levossa ja puoliksi pivossa. Mustia, sinisiä, punaisia, supersankareita ja prinsessoja. Niin sikin sokin, että ne kuuluvat tässä hetkessä juuri noin. Jokaisella parilla oma nimi, tussilla sisäliepeessä.

Kun olen vienyt pojan muiden lasten joukkoon, sidon kenkieni nauhoja ja kiinnitän katseen punaiseen pariin. Ajattomiin, mutta ikään kuin tästä ajasta jo ulosmitattuihin. Siinä kohtaa minä muistan sinut, jonka olen jo unohtanut, siinä missä muutkin.

Sinä päivänä olit uusi. Viihdyit omissa oloissasi. Täytit kumpaisenkin kumisaappaan rännin alastulosta. Lipitit lätäköstä ja hautasit pääsi syksyn keltaisiin lehtiin. Me tuijotimme kunnes kellot soivat.

Joitakin vuosia myöhemmin koulun diskossa painoit popcornin kuulakärkikynän mustesäiliöön ja piirsit otsaasi pisteen, pisteestä viivan nenänvarttasi pitkin, huuliesi läpi, läpi leukasi, kaulasi, rintojesi välistä napaan ja navasta alas, ja me tuijotimme kunnes joku huusi "Mitä helvettiä?".

Kotibileissä viilsit ranteesi kyykyssä sohvan takana, siitä kohtaa missä liha kohtaa luun, ja sirotit haavalle suolaa suoraan sirottimesta. Vuosit kuiviin ja kaipasit huomiota. Me tuijotimme kunnes sireenit alkoivat soida ja ne veivät sinut pois.

Emme me enää muista miltä näytit, kuinka puhuit tai minkälaisella äänellä. Sanoivat sinua sairaaksi. Et koskaan hävinnyt, jäit aina voitolle, vihasit huomiota ja veit aina kaiken.

Pipoasi pyöriteltiin lumihangessa, polkupyöräsi sarvet aina nurinkurin, takkisi katosi toistuvasti naulakosta. Muistan kuinka sinuun sattui, ja mietin edelleen, lähes 30 vuotta myöhemmin, olinko osasyyllinen kun seurasin vain sivusta?

Muistan, kuinka muut sanoivat sinua hulluksi, kun eivät tienneet, että joillekin meistä puolitie on päättyvä tie. Luet tätä tai et, haluan sinun tietävän, että minulle olit ensimmäisestä päivästä lähtien nero, sillä sinä tiesit, että hyvät kumisaappaat pitävät vettä - pinnan molemmin puolin.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.