Kastelujärjestelmät.

Näen sen yhdellä silmäyksellä keittiön ikkunasta nauttiessani aamun ensimmäiset säteet vastapuristetusta appelsiinimehusta. Kuin postikortti esikaupunkialueelta.

Kymmeniä ja taas kymmeniä metrejä naapurien kanssa yhteistä aitaa. Keskimäärin joka viides vuosi uudelleen maalattavaa vatupassin tarkkaa työtä.

Perennat, aurinkokennovalaisimet ja koristekivet. Punaviini- ja mustaherukkapensaat, kirsikkapuiden kukinnot. Raparperin lehdet. Loputon väriloisto kukkia ruukuissa, kahdeksassa eri kohtaa. Enkä osaa nimetä niistä ensimmäistäkään.

Terassilla koristeina peltinen kastelukannu, puulaatikoita, tervetulleeksi toivottava kyltti. Koristesepeliä ja mukulakiviä kukkalaatikossa.

Posliininen pieni enkelipoika alasti pienessä suihkulähteessä sylkemässä samaan aikaan sekä ujona että ylpeänä, suloisena että huomionkipeänä, vettä huuliensa välistä.

Ja kaiken keskelle kuvaan istutettu omenapuu. Nurmella, johon aurinko on polttanut kuivia keltaisia läiskiä ja jotka ovat minun henkilökohtainen osani tätä maisemaa.

Sillä niistä tiedän, tai ainakin kuvittelen, että niin kauan kun en hanki sitä kastelujärjestelmää, niin kauan se olen minä, joka tekee päätökset tällä pihamaalla.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.