Hammasharjat.

Se kaikki alkaa hammasharjasta. Kuinka kauniisti istutitkaan minuun kiitoksen ja anteeksiannon, sisäisen sanojen puntarin. Jokapäiväisen ruisleipäni. Puhtaat sukat ja alushousut.

Yhdestä harmittomasta harjasta, jota kannoin takkini povitaskussa kuin suurtakin aarretta. Nyt välttelen katsekontakteja julkisilla paikoilla, kaiteiden ja kahvojen koskettamista. Pesen käteni ennen ja jälkeen jokaisen kädenpuristuksen.

Harjasta, jonka kerran laskin suurieleisesti kädestäni emaliseen Muumi-mukiin, toisen samanmoisen viereen, yhteisen yksiömme kylpyhuoneen peilikaapin peltiselle hyllylle.

Siitä eteenpäin täyttä tykitystä. Aamut, illat, unet, murskatut unelmat ja särjetyt sydämet ja viikonloput vuosi vuodelta vahvempien silmälasien läpi. Väliin jääneet jätkien illat.

Kaikki se kura, jonka kaadamme kiireessä toistemme korviin. Kuinka pidät huolen, etten kaiva nenääni toinen käsi housuissani julkisilla paikoilla, kuten vaikkapa kaupan kassajonossa tai olohuoneemme sohvalla.

Osaan jo kiertää kuralätäköt etten sotkisi uusia kenkiäni, ja käyttää varjoa sateella, pipoa pakkasella. Suojata käsivarteni pitkähihaisella paidalla liialliselta tai edes vähältä UV-säteilyltä. Syödä suu kiinni ja lukea ruokarukouksen ja päivän lehden pääkirjoituksen.

Kyllä se alkaa, hammasharjasta. Tulee vaihtovälit, uudet aamut ja uudet illat ja riidat ja rakkaus hammasharjasta. Minun sinisestä Jordanistani ja sinun punaisesta Pepsodentistasi. Vierekkäin sulassa sovussa samassa mukissa.

Ja päättyy siihen, kun poikamme kantaa paljain käsin puistossa eteeni jotain epämääräistä tiedustellen, mikä se on.

"Puoliksi syöty siili", naurahdan, ja katson poikaani silmiin, niiden kautta hänen villiin vekkuliin poikaviikarin sydämeensä.

Silloin se päättyy. Silloin tiedän, minkälaiseksi minut luotiin, mikä asuu sisälläni ja mikä minun kuuluu olla. Ikuisesti – kaikista maailman hammasharjoista huolimatta.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.