Hämähäkit.

Älä tapa hämähäkkiä, se tuottaa huonoa onnea, äiti sanoi, vaikka ei uskonut uskomuksiin. Se tuli keskellä yötä kotiin, kyykistyi sängyn viereen ja sen hengitys haisi puhdistusaineelta. Mutta sinä tapoit jo, aamulla vessan lattialla ristilukin, ja nyt teillä tapellaan.

Oven raossa television sinisessä valossa heiluu varjot. Makaat My Little Pony -peiton alla hengittämättä, luotat, että Pinky Pie suojaa. Peität kuulosi kämmeniin ja odotat koska sydämesi saa taas levätä.

Aamulla rappukäytävässä tuoksuu ruosteiset pinnat. Jokainen askel kaikuu, mutta rappukäytävässä olet rohkea, sillä naapurien kanssa äidillä ja isällä on kaikki hyvin, niillä on kinaa vain öisin ja vain keskenään.

Naapurin setä tulee hissistä ja hymyilee. Kehuu korkkiruuvikiharoitasi. Tahdot painaa nappia, kuten aina. Puhallat peiliin, piirrät sormella huuruun haikaran.

Seuraat pienestä ikkunasta kuinka kerrokset vilisevät silmissä. Kuvittelet kuinka hissi jatkaa matkaansa kauas kuilun kantamattomiin, katon läpi ja kotitalo kutistuu pieneksi pisteeksi jalkojesi alla. Isä ja äiti katoavat, pahat yöt ja kinat katoavat. Näet koko sen maailman, joka sinua odottaa.

Putoat opiskelijabileisiin, josta jatkat matkaasi nuoren miehen mukana yksiöön juomaan kotiviiniä ja puhumaan popmusiikista aamulla kello kuusi. Se jaksaa jutella koko yön, ja pitää kädet omalla puolellaan.

Se suutelee alttarilla pitkään, rakastelee kuin teinileffojen tähdet, ajaa varmoin ottein ylinopeutta sairaalaan ja kantaa turvaistuinta yhdellä kädellä. Vaihtaa vaipan, imuroi sunnuntaiaamuisin soveliaan hiljaa ja tekee täydellistä Pasta Carbonaraa. Se jaksaa rakastaa, joskus liiankin paljon.

Jossain kaiken välissä vihaat äitiäsi, jossain kaiken keskellä kaipaat häntä. Toisinaan halveksit äitiäsi, toisinaan katsot kunnioittavasti. Menee vuosikymmen, ehkä toinen, kunnes löydät tunteillesi tasapainon.

Vietätte tyttöjen iltaa kerran vuodessa. Silloin revitään haavoja auki ja huudetaan, halataan ja huudetaan lisää. Nautitaan vieraiden miesten huomiosta ja ilmaisista Ville Vallattomista. Taksimatkasta tuntemattomaan kaupunginosaan.

Seuraavana aamuna tuttu porraskäytävä kaikuu, kaikki haisee taas ruostuneilta pinnoilta. Hississä käryää miehen kusi ja naisen hajuvesi. Painat nappia, ristilukki vilistää kenkäsi kärjeltä pyyntiverkolleen väijyyn ja peiliin piirtyy unettoman yön punaamat pupillit, eilisen vaatteet.

Asettelet suortuvasi peiliä vasten, pujottelet vihkisormuksen vaivihkaa sormeesi ja purskahdat itkuun, kun naapurin lapsi korkkiruuvikiharoissaan tarttuu sinua kädestä ja hymyilee.

Älä tapa hämähäkkiä, niin äiti aina sanoi. Sinä tapoit, etkä varmasti ole ainoa.

Lue myös muut Arjen pienet täällä.