80-luvut.
80-luku istuu kaupungin omistaman kerrostalokolmion liesituulettimen alla ja tupakoi ketjussa. Sen kupissa kahvi on eiliseltä ylijäänyttä, kirpputorilta ostetussa mikroaaltouunissa uudelleen lämmitettyä asvalttia, johon lusikka jää pystyyn.
Nallipyssy savuaa pitkällä eteiskäytävällä ja sen tuoksu tarttuu räsymattoon. 80-luku raastaa itse juustonsa ja palkitsee pitkät viikot perjantaisin puolikkaalla lasillisella persikka-passionin makuista Friscoa.
Pihalla sen Menokkaat hakkaavat hankea. Kieli lähenee jäätynyttä liikennemerkkiä, vaikka kuinka kiellettiin. Siinä se sitten tuijottaa kolmatta tuntia kuudennen kerroksen ikkunan ruskeita Marimekko-verhoja ja luulee niitä köyhyyden merkiksi.
Kaukaa katsottuna parkkipaikalla vihreän Skodan ikkunoihin piirtyy Commodore 64:n logo. Vielä maaliskuistakin iltaa värittävät jouluvalot, joiden teräväkulmaiset kiteet tuovat välittömästi mieleen kivun, joka viiltää jalanpohjassa niiden päälle astuttaessa.
80-luvun kaulassa roikkuu nauha ja nauhassa Abloyn avain. Se kadehtii ääneen naapurin Nintendoa ja häpeää salaa omaa leipäkonettaan. Kaltaistensa tavoin se kerää Aku Ankka -lehtiä keltaisiin kansioihin ja korjaa kaiken - irronneen ovennupin, silmälasien sangat, särkyneen sydämen - sinitarralla.
Elokuun erikoislaajan Suosikin Kultaturbon keskiaukeamalta saadun suuren Duran Duran -julisteen alla se kirjoittaa kirjeenvaihtokaverille, ja vaihtaa kynän väriä lennosta sinisestä punaiseen ja punaisesta siniseen. Siinä sivussa 80-luvun suupielet sotkeutuvat laivasuklaaseen, jota on jemmattu vyölaukkuun Mansku- ja Bansku-patukoiden sekaan.
Huoneen nurkassa hyrisee ilmankostutin. Kahden deckin kasettimankka täyttää tyhjän tilan hetkessä Mamballa ja Miljoonasateella. Levoton tuhkimo tekee itsestään...ei mitään, sillä kesken kertosäkeen on alettava kelata karannutta magneettinauhaa lyijykynällä takaisin 60 minuutin kasettiin.
80-luku ei usko kannettavien laitteiden - etenkään korvalappustereoiden ja matkapuhelinten - yleistyvän. Se katsoo digitaalikelloa kuin lihavaa lasta karkkikaupassa, mutta Ressu Redfordin vaatteissa ei sen sijaan ole sen silmään mitään kummallista.
Se nukahtaa nahkasohvalle TV:n virityskuvan viereen. Näkee painajaisia Nasse-sedästä, pinkistä Barbababasta sekä Kari Salmelaisen ja Kaitsun välirikosta. Aamulla se vetäytyy vaivihkaa vessaan Anttilan kuvaston alusvaatesivujen kanssa.
80-luku elää vauhdilla ja villisti, sillä on tupeeratussa tukassaan pastellinsävyjä, sillä on kliffaa hei. Se ei tiedä, että jonain päivänä siitä puhutaan lämmöllä ja sanotaan, että sen seurassa oli kaikki paremmin.
Lauantaisin se viheltelee Dallasin tunnusmusiikkia matkalla palauttamaan alkuun kelattua Paluu tulevaisuuteen -VHS-nauhaa videovuokraamoon. Sillä on pitkät lumiset talvet ja loputtoman lämpimät kesät.
Tienviertä kulkiessa nimipipon tupsu hakkaa punaisia poskia. Täältä tarkasteltuna se on huoleton ja hupsu hahmo, sillä se ei tiedä, mikä sitä nurkan takana odottaa.
Lue myös muut Arjen pienet täällä.